Unelmakautta ajanut Sebastien Ogier koki ensimmäisen keskeytyksensä MM-rallikauden kolmanneksi viimeisessä osakilpailussa Keski-Euroopassa. Mestaruustaistelu meni samalla täysin uuteen uskoon.
Lue myös: MTV seuraa Keski-Euroopan MM-rallin lauantaipäivää
Ogier ajoi ulos Keski-Euroopan MM-rallin kymmenennellä erikoiskokeella, jossa olosuhteet olivat Kalle Rovanperänkin mukaan "supervaikeat". Kisan kärkitaistelussa Rovanperää vastaan ajanut Ogier lipsautti neljä kilometriä ennen maalia oikealle kääntyvässä mutkassa leveäksi ojaan, ja auto pysähtyi lopulta keula edellä puuhun.
– Ei voi olla totta! Ogier raivosi ohjaamossa.
Rovanperä johti kisaa ennen kyseistä pätkä 0,7 sekunnin erolla. Ogier oli viimeiseksi jääneessä väliajassaan 0,4 sekuntia Rovanperää edellä.
Ogier kertoi ulosajon johtuneen vasemman eturenkaan hajoamisesta hieman ennen kohtalokasta mutkaa.
Kyseessä on kahdeksassa ensimmäisssä kisassaan viisi voittoa, kaksi kakkossijaa ja yhden kolmossijan saavuttaneen Ogierin ensimmäinen keskeytys tällä kaudella, ja tämän myötä mestaruustaistelun asetelmat heilahtivat olennaisesti.
Ogier varoitteli jo edellisen kisan jälkeen Chilessä, että "o

