Viimeaikaisista tragedioista huolimatta lapsia hukkuu Suomessa vähemmän kuin todennäköisesti koskaan. Noin 50 vuotta sitten määrä oli vielä hämmästyttävän korkea.
Heinäkuussa helleputki toi mukanaan useita surullisia uutisia. Suomessa hukkui enemmän lapsia kuin vuosiin. Yhteensä hukkuneita oli ennakkotilastojen mukaan 28.
Koko tämän vuoden aikana hukkuneita alaikäisiä on Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) mukaan seitsemän.
Hukkumiskuolemat ovat jälleen herättäneet poliitikkoja myöten yhteiskunnallista keskustelua vanhempien toiminnasta sekä lasten uimataidosta.
Esimerkiksi opetusministeri Anders Adlercreutz (r.) kertoi heinäkuussa aloittavansa selvityksen uimataidon kehittämisen tarpeista.
Myös SUH:n toiminnanjohtaja Kristiina Heinonen myöntää, että tämän kesän hukkumistilasto on ”herättänyt pientä huolta”.
Hän nostaa esille pienten tai uimataidottomien lasten vanhempien vastuun esimerkiksi uimarannoilla oleskellessa.
– Sitä ei välttämättä ihan oikeasti tiedosteta, että kuinka nopea tapahtuma se hukkuminen voi olla, hän sanoo MTV Uutiset Liven lähetyksessä.
Lue myös: Uimarannoilla hukkumisia selvästi keskimääräistä enemmän – vesillä jo 200 vakavaa läheltä piti -tilannetta tänä vuonna
"Näkyyhän se tilastoissakin"
Samalla Heinonen toteaa, että vanhemmat pitävät lapset paremmassa turvassa kuin aiempina vuosikymmeninä.
– Näkyyhän se tilastoissakin, että turvallisuusajattelu on parantunut. Huomattavasti enemmän lasten menemisistä ja tekemisistä ollaan perillä.
