Tämä sisustustrendi heikentää kodin akustiikkaa
Verhot ja matot ovat totuttu osa sisustusta, mutta moni jättää ne kokonaan pois kodistaan.
Ovatko matot ja verhot välttämättömiä sisustuksessa? Suomen kaunein koti -ohjelman tuomari, sisustussuunnittelija Milla Alftan puhuu tekstiilien puolesta.
– Matot ovat tämän päivän sisustamisessa tärkeä kodikkuutta luova elementti. Tekstiilit parantavat asumismukavuutta.
– Itse suunnittelijana painotan kodikkuutta ja viihtyisyyttä, ja matot ja verhot ovat iso osa sitä. Onhan esimerkiksi paljain jaloin paljon kivempi kävellä pehmeällä matolla kuin kylmällä lattialla.
Tekstiileillä on kodeissa myös toinen, merkittävä rooli.
– Ne parantavat akustiikkaa ja ovat tarpeen etenkin kodeissa, joissa akustiikan kannalta ongelmana ovat isot ikkunat ja korkeat olohuoneet. Pehmeät elementit tekevät asumista miellyttävämmäksi.
Alftan uskoo monen jättävän verhot ripustamatta siksi, ettei tiedä millaiset verhot tilaan sopisivat.
– Vinkkinä sanoisin, että puuvillaiset, vaaleat ja yksiväriset sivuverhot eivät yleensä voi mennä pieleen. Voimakaskuosiset verhot riitelevät todennäköisemmin muun sisustuksen kanssa. Verhojen laittamiseen on pienempi kynnys, kun aloittaa varovasti.
Toisaalta on hyvä muistaa, että matot ja verhot voivat tehdä sisustuksen kiinnostavammaksi.
– Maailmalla on vallalla enemmän moderni tyyli, jossa on selkeitä elementtejä ja jossa kontrasti tuodaan rustiikkisilla tai industriaaleilla pienillä yksityiskohdilla. Erikoinen vastakohta voi olla esimerkiksi sisustuslaastilla tehty tehosteseinä, sohvapöydän yläpuolella oleva erikoinen valaisin tai värikäs olohuoneen matto, Alftan vinkkaa.
Suomen kaunein koti alkaa MTV3-kanavalla 8.9. klo 20.05
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää