Tämä kaikki keiteleläisen Janne Huttusen katoamisesta tiedetään nyt – valkoinen auto löytyi hylättynä metsätien varteen

Miksi kadonnut Janne Huttunen hylkäsi autonsa syrjäiselle metsätielle? – tältä katoamispaikalla näyttää 0:46
Katso video: Tältä Janne Huttusen katoamispaikalla näyttää.

Itä-Suomen poliisi ei toistaiseksi ole saanut ratkaisevia tietoja lokakuun alussa Keiteleeltä kadonneen Janne Huttusen tapauksessa. Mysteeriksi on jäänyt, miksi työmatkalla ollut mies jätti autonsa Rillankiven nähtävyyspaikalle Pielavedelle.

Päivitys: Janne Huttunen löytyi kuolleena 26. elokuuta 2021. Tapauksessa ei epäillä rikosta, asian selvittäminen jatkuu kuolemansyyntutkintana.

Tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Jari Rytkösen mukaan vihjeitä on tullut edelleen, mutta ne koskevat miehen liikkeitä katoamista edeltävältä ajalta. Nämä havainnot eivät ole edistäneet tutkintaa.

Etsintöjä on jatkettu edelleen kuntarajamaamerkki Rillankiven ja sen viereisellä pienellä Poltinlammella.

– Etsinnät on edelleen keskitetty samalle alueelle, josta hänen autonsa on löytyi katoamisen jälkeen. Auto on nyt omaisten hallussa, Rytkönen kertoo.

– Emme voi tietenkään poissulkea mahdollisuutta, jos hän olisi lähtenyt tuolta paikalta jonnekin kauemmaksi kävellen tai toisella kyydillä.

Vapaaehtoisen pelastuspalvelun Vapepan Savo-Karjalan osasto on myöskin osallistunut etsintöihin 10. lokakuuta lauantaina poliisin avunpyynnön jälkeen. Asian vahvistaa Punaisen Ristin valmiuspäällikkö Mika Korppinen.

– Etsintä tehtiin pienen joukon voimin. Vapaaehtoisia oli mukana alle kymmenen. He olivat paikan päällä vielä pimeänkin tultua, Korppinen kertoo MTV:lle.

Syrjäistä metsäaluetta

Etsinnöissä on käytetty apuna koiria, jotka ovat Korppisen luonnehdinnan mukaan ylivertaisia kadonneiden maastoetsinnöissä. 

– Yleensä etsinnät aloitetaan aina koirien kanssa, kun muu yleisö ei ole vielä ehtinyt tallata aluetta ja jättää hajujälkiä. Muihin tekniikoihin siirrytään yleensä sen jälkeen.

Korppinen koordinoi alueellista toimintaa Joensuusta käsin, joten hän ei ole itse ollut paikalla Huttusen oletulla katoamisalueella. Näin ollen hän ei voi antaa täsmällisiä tietoja etsittävän maaston mahdollisista haasteista. Alue on metsäistä syrjäseutua.

– Raportista ei kuitenkaan ilmene, että paikan päällä olisi ollut ongelmia maaston takia, valmiuspäällikkö sanoo.

SPR:n alaisuudessa toimiva Vapepa tulee poliisin avuksi etsintöihin tilanteissa, joissa virkavalta pystyy määrittelemään tarkoituksenmukaisen etsintäalueen, jonka läpikäyntiin kaivataan apureita.

– Seuraavaa etsintäpäivää meillä ei toistaiseksi ole sovittuna Huttusen tapauksessa. Poliisi suorittaa omia etsintöjään ja me tarvittaessa autamme. 

Korppisen mukaan Savo-Karjalan Vapepaan tulee vuositasolla noin 20–30 hälytystä kadonneissta henkilöistä. Toisinaan henkilö ehtii löytyä jo, ennen kuin vapaaehtoiset pääsevät paikalle. 

Huttusen tapauksessa etsinnät eivät toistaiseksi ole tuottaneet tulosta.

Näin Huttusen katoaminen huomattiin

Keiteleeltä kotoisin oleva Huttunen, 45, ilmoitti toissa viikon torstaina 8. lokakuuta lähtevänsä kotoaan töihin Pyhäjärvelle. Paikkakuntien välinen matka on reilut 60 kilometriä, mutta mies ei koskaan saapunut perille.

Huttunen asuu vanhempiensa luona Keiteleellä. Viimeiseksi mieheen oli ollut yhteydessä hänen ystävänsä.

Poliisin mukaan Huttusella ei ollut varsinaista vakituisempaa työtä Pyhäjärvellä, mutta hän vietti paikkakunnalla aikaa runsaasti muun muassa harrastusten vuoksi.

Virkavalta alkoi tutkia tapausta lauantaina 10. lokakuuta, kun paikallinen metsämies ilmoitti hylätystä autosta Rillankiven läheisyydessä syrjäisen metsäautotien varrella. Kivi on siirtolohkare ja rajamaamerkki Pielaveden, Pihtiputaan ja Pyhäjärven kuntien rajalla.

Nähtävyys sijaitsee noin puolivälissä matkanvartta Keiteleeltä Pyhäjärvelle.

Metsämies oli nähnyt auton samalla paikalla syrjäisen metsätien varressa jo perjantaina. Hänen epäilyksensä heräsivät, kun erikoiselle paikalle parkkeerattu auto ei ollut lauantaihinkaan mennessä hievahtanut.

Mies ilmoitti havainnostaan poliisille. Partio lähti tarkistamaan asiaa. Janne Huttusen puhelin löytyi autosta.

Rikosepäilyjä ei tässä vaiheessa poliisitutkintaa ole noussut esiin, mutta viitteitä omaehtoisestakaan katoamisesta ei sen koommin virkavallalla ole.

– Kun kyse on aikuisesta ihmisestä, omista menoista ei välttämättä ihan päivittäin toisille ilmoitellakaan. Siksi kukaan ei ollut osannut katoamista epäillä. Omaiset vasta myöhemmin tähän havahtuivat, kertoo rikosylikomisario Rytkönen.

Tutkinta jatkuu, joten vihjeitä kaivataan edelleen.

Janne Huttunen on noin 178 senttiä pitkä ja 75-kiloinen. Häntä koskevista havainnoista pyydetään yhä ilmoittamaan poliisin vihjesähköpostiin vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi tai numeroon 0295 415 232.

Lue myös:

    Uusimmat