Tämä julkkisherra olisi maajussi-Sarin unelmien mies: "Esko olisi ihan täydellinen paketti"

Maajussi-Sari pyörittää kasvihuonetilaa, puuhastelee hevostensa ja aasiensa kanssa sekä nimeää Esko Eerikäisen ihannemiehekseen.

Rakastettu Maajussille morsian palaa jälleen televisioon kahdennentoista kauden voimin. Lauantaina 9. maaliskuuta MTV3-kanavalla esittäytyvät kahdeksan uutta maajussia, jotka ovat valmiita löytämään rinnalleen elämänsä rakkauden. 

Mukana kaudella on mukana muun muassa 54-vuotias maajussi-Sari Korpikoskelta, joka pyörittää omaa kesäkukkatilaansa. Lisäksi Sarilla on tilallaan hevosia, aaseja, minipossuja, kanoja, kukko sekä kaksi koiraa. 

Sari on ollut sinkkuna viiden vuoden ajan, ja tätä ennen hänellä on takanaan 18 vuotta kestänyt suhde. Sarilla on kaksi lasta, 20- ja 25-vuotiaat tyttäret, jotka eivät Sarin mukaan juurikaan yllättyneet siitä, että äiti päätyi mukaan Maajussille morsian -ohjelmaan. 

– He pitävät minua muutenkin niin hulluna. Ihan innolla he ovat olleet kyllä tässä mukana. Innolla katsomassa, että mitä tässä tapahtuu. 

Maajussi päätyi mukaan ohjelmaan siskonsa ilmoittamana, joka oli Sarin mukaan jo vuosien ajan uhkaillut asialla. 

– Siskoni on hyvin huolissaan siitä, kun itsekseni pyörin täällä tilalla. Nyt se sitten toteutti uhkauksensa, ja tässä ollaan!

Unelmien Esko

Touhukas Sari toivoisi löytävänsä rinnalleen iloisen miehen, joka tulisi toimeen ihmisten kanssa, eikä pahastuisi siitä, että maajussin luona käy paljon vieraita. Ahkeruus olisi myös plussaa. 

– Kun maatilalla asun, niin tietysti pitäisi olla semmoinen, että pystyisi jotain tekemäänkin, ettei ole ihan patalaiska. 

Luotaan työntäviä piirteitä miehessä ovat Sarin mukaan kova mustasukkaisuus sekä muuten negatiivinen suhtautuminen asioihin. 

Sari paljastaa, että hänen ultimaattinen miesihanteensa olisi radiojuontaja ja mediapersoona Esko Eerikäinen.

– Esko on aivan ihana! Katsoin silloin kaikki ne Martinan (Aitolehti) ja Eskon sarjat, kun ne tuli telkkarista ja aina katselin, että voi vitsi miten ihana mies: hän on niin sympaattinen, herttainen, hyväntahtoinen ja kaikkea sellaista, mitä miehen pitäisi olla. Sitten vielä hyvännäköinen ja miehekäs kuitenkin, Sari kertoo. 

– Siitä saisi moni mies ottaa mallia. Esko olisi ihan täydellinen paketti. 

Maajussille morsian -esittelyjakso lauantaina 9. maaliskuuta MTV3-kanavalla klo 19.30!

Lue myös:

    Uusimmat