Talvivaaralla kaksi ongelmaa: Kovat sateet ja romahtanut nikkelin hinta

Talvivaaran kaivos kannattamaton 2:11

Raaka-aineiden jyrkkä halpeneminen aiheuttaa huolta Talvivaaran kaivosta pyörittävälle valtionyhtiö Terrafamelle.

Nikkelin hinta on romahtanut kesän jälkeen. Nikkelin hinnan pitäisi lähivuosina lähes kaksinkertaistua ennen kuin Talvivaara nousee kannattavaksi. 

- Nikkelin hinta on tällä hetkellä noin 8600 dollaria tonni, meidän liiketoimintasuunnitelmat perustuvat maailmanpankin ennusteeseen että nikkelin hinta nousee 15 600 dollariin per tonni vuoteen 2020 mennessä. Jos kehitys on lineaarinen yhtiön toiminta muuttuu kannattavaksi vuonna 2018, toteaa Terrafamen hallituksen puheenjohtaja Lauri Ratia.

Talvivaarassa on ollut loppuvuonna myös toinen ongelma - kovat sateet ja lumien sulaminen jo kolme kertaa. Terrafame odottaa lähiviikkoina Vaasan hallinto-oikeuden päätöstä, voiko ylimääräisiä vesiä päästää täydellä teholla purkuputkesta Nuasjärveen.

Ratian mukaan vesi on puhdasta vettä, jossa on jonkin verran sulfaatteja ja metalleja. 

-Se ei vaikuta vesistön virkistymiskäyttöön mitenkään, toteaa Ratia.

Louhinta on Ratian mukaan sujunut hyvin: tavoite täyttyy, liuotuskasoilla on neljä miljoonaa tuoretta malmitonnia. 

Valtio on sijoittanut Talvivaaraan noin puoli miljardia euroa. Viimeksi Talvivaarasta ostettiin ulos veronmaksajien rahoilla iso velkoja, belgialainen metallijätti Nyrstar.

Lue myös:

    Uusimmat