Kainuun luontoväki: Stop Talvivaara on kuopattu – Talvivaara olisi pitänyt sulkea viisi vuotta sitten, nyt tilanne on muuttunut

Kainuun luontoväki: Stop Talvivaara on kuopattu 3:25

Talvivaaran kaivosta kiivaasti vastustanut Kainuun ympäristöliike on viettänyt pari vuotta hiljaiseloa mediajulkisuudesta. Nyt vastarinta on voimistumassa ja kohteena on nykyisen toiminnanharjoittajan, valtio-omisteisen Terrafamen viranomaiskäsittelyssä oleva uusi ympäristö- ja vesitalouslupa.

– Lupahakemuksessa on niin suuria puutteita, että saa nähdä meneekö läpi, sanoo Suomen Luonnonsuojeluliiton Kainuun piirin puheenjohtaja, kaivosvastaava Antti Lankinen.

Luonnonsuojeluliike on keskittynyt toimimaan erilaisissa työryhmissä, antanut lausuntoja, tehnyt muistutuksia ja vireillepanoja. Ajankohtaisin huoli on nyt kaivostoiminnasta syntyvät sivukivivuoret, tai jätekivi kuten termi halutaan esittää.

– Kaivos tuottaa toiminta-aikana 1500 miljoonaa tonnia lähinnä mustaliusketta, joka on herkästi rapautuvaa kiveä. Hakemuksesta puuttuu näkemys miten sivukivikasat tulevaisuudessa, esimerkiksi vuonna 2500 hoidetaan.

– Suotovesiä pitää kerätä, pohjavesiä pitää suojapumpata, vedet pitää käsitellä ja puhdistaa, Lankinen listaa.

Terrafame katsoo, että asia on kunnossa.

– Lupahakemuksessa, kuten myös nykyisessä luvassa, on ehdot, miten sivukivikasat tulee rakentaa ja miten ne maisemoidaan, kun kasat on rakennettu valmiiksi, toimitusjohtaja Joni Lukkaroinen vastaa.

Lisää altaita ja liuotusalueita

Korkein hallinto-oikeus linjasi muutama vuosi sitten, että Terrafamen nykyinen ympäristö- ja vesitalouslupa muuttui määräaikaiseksi.

– Lupaharkinnassa tätä asiaa käsitellään kokonaan uutena lupana. Kysymys ei ole täydennyksestä, korostaa ympäristöylitarkastaja Turkka Rekola Pohjois-Suomen aluehallintovirastosta.

Terrafame hakee sivukiven läjitysalueiden rakentamisen lisäksi lupaa myös kolmannen kipsisakka-altaan rakentamiseen, entisten altaiden korottamiseen sekä uusien liuotusalueiden rakentamiseen ja entisten korottamiseen.

Talvivaaran vuotojen aikana uutisissa jatkuvasti esiintynyt Salminen aiotaan liuotuskenttien rakentamisen yhteydessä osittain kuivattaa.

– Järvi ei häviä kokonaan kartalta, mutta osittain se jää kentän alle, Lukkaroinen kertoo.

Suojeluväkeä asia ei tunnu ärsyttävän.

– Salminen on pohjaan asti kuormittunut. Se on pieni järvi ja tässä sen kohtalo tulee tavallaan ratkaistuksi, Lankinen kuittaa.

Aika ajoi sulkemisen ohi

Talvivaaran aikana laajaa julkisuutta saanut Stop Talvivaara -liike ei ole näkynyt mediassa pitkään aikaan.

– Stop Talvivaara on kuopattu tai lepotilassa, Lankinen muotoilee.

– Varsinaiset toimijat ovat nyt luonnonsuojelupiirit, Suomen Luonnonsuojeluliitto ja pari pientä yhdistystä. On myös erilaisia kansalaisverkostoja.

Lankisen mukaan nyt on taas aikaa nostattaa julkista keskustelua yhtiön tulevaisuudesta.

– Kysymys on siitä minkälaista perintöä me jätämme tuleville sukupolville.

Lankinen myöntää, että valtaosa sotkamolaisista toivoo kaivoksen jatkavan toimintaansa.

– Ihmisille on tullut sellainen kuva, että tämä on nyt kannattavaa toimintaa. Esimerkiksi näistä sivukiviriskeistä ei kuitenkaan olla välttämättä tietoisia.

Ajaako luonnonsuojelupiiri siis vielä Terrafamen kaivoksen alasajoa?

– Sulkemisen mahdollisuus oli noin viisi vuotta sitten kun valtion omistajuus tuli esiin. Olimme aktiivisia silloin kun päätöksiä tehtiin. Nyt tilanne on erilainen, Lankinen myöntää.

– Jos tulee tilanne, että veronmaksajien rahaa vielä tarvitaan, tulee käyttää viileää poliittista harkintaa.

Valtiolla kolme ehtoa

Terrafamen toimitusjohtajan mielestä kaivosyhtiön toimintaympäristö on vakaa.

– Hyväksyttävyys on lisääntynyt kun olemme saaneet ympäristöasiat kuntoon. Jatkamme koko ajan dialogia ja avaamme asioita lähialueen asukkaille, Joni Lukkaroinen korostaa.

Valtio omistaa Terrafamesta noin 70 ja maailman suurimpiin raaka-aineiden välittäjiin kuuluva monikansallinen Trafigura noin 30 prosenttia. Valtio asetti mukaan lähtemiselle kolme ehtoa: ympäristöturvallisuus kuntoon, liiketoiminta kannattavaksi ja yhtiöön ulkopuolista rahoitusta.

– Nämä kaikki ovat toteutuneet. Tällä hetkellä toiminta tuo omistajille lisäarvoa. On järkevää omistaa Terrafamen kaivostoimintaa, Lukkaroinen linjaa.

Uusi tehdas rakenteilla

Vielä toimettomana seisovan uraanilaitoksen viereen Terrafame rakentaa tulevaisuuden investoinniksi ristityn akkukemikaalitehtaan. Kentällä tehdään jo valmistelevia maansiirtotöitä.

– Tärkeimmät teknologialaitetoimitukset on tilattu viime vuoden puolella. Rakennustyöt on tarkoitus käynnistää tämän kevään aikana, toimitusjohtaja Lukkaroinen vahvistaa.

Tehdas tuo kaivokselle tänä ja ensi vuonna arviolta 150 suoraa työpaikkaa. Lisäksi tulee merkittävästi uutta työtä muualle, esimerkiksi alihankintayrityksiiin. Työntekijöiden oppisopimuskoulutus on alkamassa.

– Saimme 150 hakemusta jo ensimmäisellä hakukierroksella ympäri maata, Lukkaroinen iloitsee.

Kainuun ELY-keskus on arvioinut akkukemikaalien tuotannon ympäristövaikutukset ja pitää yhtiön esittämiä suunnitelmia alustavasti riittävinä. Kun YVA valmistuu lopullisesti, Terrafame aikoo jättää ympäristölupahakemuksen. Tavoitteena on aloittaa akkukemikaalien kaupallinen tuotanto vuonna 2021.

Terrafame aikoo jalostaa metalleja Sotkamossa ainakin 30 vuotta 2:12

Lue myös:

    Uusimmat