Oikeus hylkäsi Talvivaaraan kohdistuneet vaateet – kalastajat joutuvat maksamaan lakikuluja: "Ei ole sellaisia rahoja"

Kainuun käräjäoikeus hylkäsi perjantaina kaivosyhtiö Talvivaaraan kohdistuneet vahingonkorvausvaatimukset ympäristövahingoista.

Korvausten vaatijoiden joukossa oli sekä yksityishenkilöitä että paikallisia yrityksiä. Korvauksia vaadittiin kiinteistöjen arvon alenemisesta sekä kalastukselle ja kalataloudelle aiheutuneesta haitasta yhteensä runsaan 230 000 euron edestä.

Vahingonkorvauksia vaatineet kantajat, yhdeksän kalastajaa ja kiinteistön omistajaa pettyivät raskaasti käräjäoikeuden päätökseen.

– Eilen asuin vielä oikeusvaltiossa, mutta en enää tänään, tuskailee Sukevalla asuva kalastaja Raimo Tervonen. 

Korvauksia haettiin vahingoista, jotka ovat syntyneet kalastukselle saaliiden heikentymisenä, vesistöjen virkistyskäytön vaikeutumisesta sekä rantakiinteistöjen arvon alentumisesta.

Tervonen on niin suivaantunut oikeuden päätöksestä, että aikoo lopettaa kalastuksen. 

– Se tapahtuu hyvin pian. Tämä oli ainakin meidän firmamme osalta tässä. Emme valita hovioikeuteen, Tervonen ilmoittaa.

"Ei ole sellaisia rahoja"

Vaatimukset kohdistuivat Talvivaara Sotkamo -yhtiön konkurssipesään, kaivoksen toimintaa jatkamaan perustettuun Terrafameen sekä Talvivaaran johtohenkilöihin.

Osan vahingonkorvausvaatimuksista oikeus hylkäsi vanhentuneina, osassa oikeuden mukaan näyttö ei riittänyt osoittamaan yhteyttä esimerkiksi kiinteistöjen arvon muutoksen ja kiellettyjen päästöjen välillä.

Kajaanilainen kalastaja hämmästelee MTV Uutisille, miten käräjäoikeus voi tulkita vaatimusten vanhentuneen. Valitus hovioikeuteen on vielä harkinnassa.

– Tätä asiaa on vatvottu yhdeksän vuotta ja viivytetty. Kun sovittelu ei onnistunut, lähdettiin heti käräjäoikeuteen. Miten se voi siinä kesken käsittelyn vanhentua, kalastaja ihmettelee.

– On oikeustajun vastaista, että vesistöjen pilaajat vapautetaan vastuusta tällä tavalla.

Talvivaara-johtajia on aiemmin tuomittu lainvoimaisesti ympäristön turmelemisesta.

Kainuun käräjäoikeus määräsi kantajat maksamaan yhteisvastuullisesti kaikkien vastaajien oikeudenkäyntikulut. Jokaiselle tuli maksettavaa reilusti yli 10 000 euroa. 

– Ei kalastajalla ole sellaisia rahoja mistä maksaa, yrittäjä huokaa.


Lue myös:

    Uusimmat