Talvi palaa: Pohjoisviima purevoittaa pakkasta – lumikuurot mahdollisia etelässä asti

Sää kylmenee selvästi loppuviikoksi. Öisin pakkasta voi olla 10-25 astetta, päivisin ollaan pakkasella etelässä saakka.

Vielä tänään torstaina lämpötilat ovat plussalla etelässä ja lännessä, pohjoisessa on pakkasta. Paikoin tulee lumi- ja räntäkuuroja. Illan aikana sää pakastuu myös etelässä.

Talvinen sää palaa loppuviikolla koko maahan.

Maaliskuu on ollut tähän asti keskimääräistä lämpimämpi

Kuluvan maaliskuun keskilämpötila on ollut tähän mennessä tavanomaista korkeampi, Lapissa yleisesti jopa harvinaisen korkea. Maan länsiosassa ja Lapissa on satanut tavanomaista vähemmän, paikoin jopa harvinaisen vähän. Maan kaakkoisosassa on puolestaan satanut keskimääräistä enemmän.

Lunta on Lapissa ja Koillismaalla tavanomaista enemmän, muualla tavanomaista vähemmän. Auringonpaistetta on ollut maaliskuussa tähän mennessä keskimääräistä vähemmän, Lapissa jopa harvinaisen vähän.

Lähde: Ilmatieteen laitos

– Öisin pakkasta on laajalti 10-20 astetta, pohjoisen selkeillä alueilla jopa 25 astetta. Päivisin lämpötilat ovat viiden pakkasasteen molemmin puolin, etelässä alle viidessä ja pohjoisessa yli viidessä pakkasasteessa. Pohjoisesta puhaltava tuuli kuitenkin purevoittaa pakkasta jopa viidellä asteella, joten sää tuntuu mittarilukemia kylmemmältä, sanoo MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela.

Loppuviikon sää on melko poutaista ja aurinkoistakin. Lumikuurot ovat kuitenkin ajoittain mahdollisia siellä täällä.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.


Uusimmat