Mercedes esitteli uuden A-sarjan sisustan – huima harppaus tyylikkäämpään suuntaan

Mercedes esittelee uuden A-sarjalaisen ensi keväänä. Valmistaja tarjosi esimakua toimittajille Saksassa esittelemällä auton sisätiloja.

Mercedes lähti ensimmäistä kertaa pienempien autojen luokkaan vuonna 1997 esitellessään A-sarjalaisen. Monille tämä malli on jäänyt mieleen vuoden 1998 surullisen kuuluisan kaatumisen myötä. Tämän jälkeen Mercedeksen kompaktiluokan autoja on kuitenkin myyty jo yli 5,5 miljoonaa kappaletta, ja A-sarjalaisen osuus on yli 3 miljoona. Mercedes jatkoi samalla tila-automaisella linjalla vielä vuonna 2004 esitellyn toisen sukupolven ajan, mutta vuonna 2012 nähtiin suurempi muutos.

Kolmannen sukupolven myötä A-sarjalainen otti harppauksen nuorekkaampaan suuntaan. Autoa alettiin myös markkinoida sporttisuudella, ja tarjolle tuli myös todellisia AMG-tehoversioita. Kolmannen sukupolven tekniikkan ympärille on rakennettu kokonainen malliperhe, joka sisältää tällä hetkellä viisi eri mallia; A, B, CLA, CLA Shooting Brake ja GLA.

Lisää tilaa aiempaa tyylikkäämmin

Pääsimme tutustumaan ensi vuonna esiteltävän uutuuden sisätiloihin Stuttgartissa. Auto oli ulkoisesti maskien peitossa, eikä valmiin oloisista sisätiloista saanut valitettavasti ottaa kuvia. Tästä syystä myös tämän artikkelin sisäkuvat ovat valmistajan toimittamia.

Neljäs sukupolvi, joka tullaan tuntemaan korikoodilla W177, jatkaa perusrakenteeltaan edeltäjänsä linjoille, ja A-sarja tulee säilyttämään tyylinsä perinteisen mallisena hatchbackina. Yleisen trendin mukaisesti auto kasvaa hieman joka suuntaan. Eniten kasvua on pituudessa, jota tulee kokonaisuudessaan lisää noin 120 millimetriä, ja akselivälikin venähtää 30 millimetriä. Korin leveys on kasvanut 10 millillä, mutta sisällä esimerkiksi tilaa kyynärpäillä on 35 millimetriä aiempaa enemmän. Tämä on valmistajan selkeä vastaus palautteeseen ahtaista tiloista.

Kasvaneiden mittojen lisäksi myös käytettävyyteen on kiinnitetty huomiota. Teknavinkin sivuilla moitteita saanut ahdas ja alalaidastaan kapea tavaratilan lastausaukko on nyt huomattavasti aiempaa leveämpi. Tavaratilan tilavuudeksi kirjataan 370 litraa, mikä on 29 litraa edeltäjäänsä enemmän.

Parantuneiden tilojen lisäksi näkyvyyteen on kiinnitetty huomiota. Sekä A- että B-pilarit ovat sirommat ja peittävät huomattavasti edeltäjää pienemmän alueen näkyvyydestä. Näkyvyyttä etuviistoon parantaa myös peilien kiinnityksen siirtäminen taaemmas ja alemmas, jolloin A-pilarin ja peilin väliin jää näkökenttää laajentava rako.

Kompaktin auton sisätilaksi uuden A-sarjalaisen ohjaamo on hyvin avara. Edeltäjän lievä muovisuus loistaa poissaolollaan ja laatuvaikutelma on korkealla tasolla. Toki varustelulla on huima vaikutus kokonaisuuteen ja Mercedes tarjoaakin laajan kattauksen mahdollisuuksia verhoiluvaihtoehtoja. Etumatkustajien mukavuuden takaamiseksi nahkaverhoillut penkit on myös mahdollista varustaa tuuletuksella sekä hieronnalla. Sisätiloissa suurimman puutteen jättää erittäin tasainen ja huonon tuen tarjoava takapenkki. Etenkin hyvin vajaaksi jäävä reisituki tekee aikuisten matkustamisesta ikävää, vaikka tilaa sinänsä riittääkin hyvin.

Ohjaamon suurin muutos on E- ja S-sarjalaisista tutun näköisen kahden näytön mittariston ja multimediajärjestelmän tuominen vakiovarusteeksi. Tämän aina saman kokoisen näyttökokonaisuuden yläpuolella ei myöskään ole perinteistä lippaa, mikä vaikuttaa merkittävästi tilavan tunnelma luomiseen. Vakiotasolla paneelista löytyy kaksi 7-tuumaista näyttöä, keskimmäinen vaihtoehto on yksi 7- ja yksi 10,25-tuumainen näyttö, ja parhaimmalla tasolla järjestelmä sisältää kaksi isoa näyttöä. Ilmastoinnin pyöreät suuttimet ja keskikonsolista löytyvän kytkinrivistön tyylillä viitataan ilmailuun. Mainitsemisen arvoinen seikka on myös ohjaamon suunnittelussa alusta lähtien mukana ollut tunnelmavalaistuksen merkitys. Lisävarusteena uuteen pikku-Mersuun on tarjolla isommista sisarmalleista tuttuun tapaan 64 värivaihtoehtoa tunnelmavalaistukseen. Ohjauspyörä on tuttu uudesta S-sarjalaisesta ja viikset ovat saaneet kokonaan uuden tyylin.

Luvassa uudenlainen käyttökokemus

Näkemämme auto oli vielä niin varhaisen konseptivaiheen tuote, ettei uudistunutta multimediajärjestelmää päässyt kokeilemaan. Luvassa on kuitenkin merkittävästi uudenlainen käyttökokemus, sillä Mercedes luopuu pitkään käytössä olleesta kiertokytkimestä. Tämän tilalle on tullut kosketuslevy, jonka pinnalta ja rinnalta löytyy tuttuun tyyliin muutamia pikapainikkeita. Vielä ei ole varmuutta voiko näyttöä ohjata myös kosketuksella, mikä olisi myös uutta Mercedekselle. Saman käyttöliittymän järjestelmä nähtäneen marraskuun lopussa Los Angelesin autonäyttelyssä ensi-iltansa saavassa uudessa CLS:ssä.

Neljännen sukupolven A-sarja ottaa ison harppauksen tyylikkäämpään suuntaan. Se tarjoaa isommista malleista tuttuja piirteitä, mutta samalla myös omaa persoonallista ilmettä. Vaikka auton ulkoasusta tai voimalinjoista ei ole virallisia tietoja, vaikuttaa uutuus erittäin mielenkiintoiselta tulokkaalta kompaktiluokkaan. Eikä kiinnostusta ainakaan vähennä se, että mitä todennäköisimmin myös uusi A-sarja tulee saamaan Made in Finland -leiman.

Kuvat: Valmistaja ja Mikko Autio

Lue myös:

    Uusimmat