Talouselämä: Kesärantaan tehtiin tuhansien eurojen kalusteostoja ilman hankintapäätöksiä

Suomen pääministerin virka-asunnolle Kesärantaan tehtiin tänä vuonna päättyneiden remontti- ja sisustustöiden yhteydessä tuhansien eurojen hankintoja ilman hankintapäätöksiä, kertoo Talouselämä.

Ilman hankintapäätöksiä Kesärantaan on hankittu muun muassa Hakolan sohvakalusto ja puusepänliikkeessä teetetty sänky, joiden yhteishinta oli yli 10 000 euroa.

Valtioneuvoston kansliasta on kerrottu Talouselämälle, ettei kaikista hankinnoista löydy kirjallisia hankintapäätöksiä, koska ne katsottiin pienhankinnoiksi. Valtion hankintakäsikirjan mukaan pieneksi katsotaan alle 20  000 euron hankinta, joka toteutetaan suorahankintana.

Kesärannan kunnostukseen ja hankintoihin käytettiin vuosina 2020 ja 2021 yhteensä hieman alle 60 000 euroa. Se jäi siten niukasti alle kansallisen kynnysrajan, jonka jälkeen laki vaatii hankinnoille kilpailutusta.

Valtioneuvoston kanslia tiedotti Kesärannan pintaremontin valmistumisesta heinäkuun puolivälissä. Talouselämän mukaan tämä tapahtui pian sen jälkeen, kun Talouselämä oli pyytänyt ministeriöstä tietoja hankintojen yksityiskohdista.

Valtioneuvoston kanslian rakennusneuvoksen Juha Huovisen mukaan remontin toteuttamisesta päätettiin Sanna Marinin (sd.) pääministerikauden alussa. Marin valittiin pääministeriksi joulukuussa 2019.

Lue myös:

    Uusimmat