Tallinnan keskustassa jättiremontti, historialliseen kortteliin hotelli ja asuntoja

Tallinna myllertää keskustaansa uusiksi remontissa, joka valmistuu vasta vuosikymmenen lopussa.

Uusi kohtaa vanhan Tallinnassa 2:03

Tallinna kehittää keskustaansa rakentamalla uutta ja saneeraamalla vanhaa. Paras esimerkki tästä on Rotermanin kortteli.

Suomalaisillekin tuttu kortteli toimii samalla koko Viron nykyarkkitehtuurin näyteikkunana. Töiden on määrä valmistua vuonna 2020.

Viron vaikutusvaltaisimmaksi liikemieheksi hiljattain valittu Urmas Söörumaa ansaitsisi myös lempinimen Herra Rotermann. Hänen ansiotaan on se, että tämä historiallinen kortteli on yhä olemassa ja muuttuu myös elinvoimaisemmaksi.

Neuvostomiehityksen aikana kortteli oli pahimmassa alennustilassaan.

Vielä 80-luvun alussa tätä kohta 200 vuotta täyttävää korttelia oltiin purkamassa, koska sen kunnostamista pidettiin mahdottomana tehtävänä.

– Tänne tulee toimistoja, hotelli, asuntoja, ravintoloita eli super asuinympäristö, Söörumaa hehkuttaa.

Oppeja Suomesta

Urmas Söörumaa on asunut nuoruudessaan asunut myös Suomessa . Siellä hän sanoo oppineensa monta asiaa ja avaimet menestymiseen.

– Kuten monet muutkin virolaiset, minäkin sain mahdollisuuden mennä Suomeen töihin 80-luvun lopulla ja 90-luvun alussa. Tein töitä 16 tuntia päivässä.

– Siellä (Suomessa) myös päätin lähteä Viroon takaisin ja alan työskennellä samalla tavalla, 16-tuntia päivässä, jollakin kapealla alalla. Lupasin itselleni, että ennen tulee suomalainen minulle töihin, kuin minä menen sinne takaisin.

Suomessa puhutaan paljon Viron veromallista. Urmas Söörumaan mielestä yritysveron poistaminen lisäsi läpinäkyvyyttä ja poisti rahojen piilottelun.

– Verojärjestelmän pitää olla yksinkertainen. Kaikki talousihmiset tietävät, että verojen kerääminen ja hallinto ovat kallista.

Lue myös:

    Uusimmat