Kalle Rovanperä on kerännyt kisaviikonlopusta toiseen kehuja upeista suorituksistaan.
Syytä suitsutukseen oli jälleen viikonloppuna ajetun Viron MM-rallin jälkeen, kun Toyotan suomalaistähti jätti kaikki muut vaille mahdollisuuksia. Kilpailussa toiseksi sijoittunut Elfyn Evans jäi tallikaveristaan lopulta minuutin verran.
Evans tunnusti suoraan, että Rovanperä oli häntä vahvempi Etelä-Viron sorateillä.
– Kalle ajoi upean viikonlopun. Taistelu oli ohi jo lauantaina, kun ero oli päässyt venähtämään, Evans myönsi.
Rovanperä häikäisi vielä kisan päättäneellä Power Stage -erikoiskokeilla, vaikkei hänen olisi tarvinnut hyökätä lisäpisteiden kimppuun. Taululle rävähti pohja-aika peräti 22,5 sekunnin marginaalilla Evansiin ja tilille viisi lisäpistettä.
– Se oli vaikuttava suoritus. En tosin puskenut aivan täysillä, eikä minulla ollut hybridiyksikkökään käytössä, joten on vaikeaa verrata suorituksiamme. Mutta silti se oli vaikuttavaa niinkin vaikeissa olosuhteissa, Evans kertoi MTV Urheilulle.
Rovanperä on voittanut tällä kaudella jo viisi osakilpailua ja karannut ylivoimaiseen pistejohtoon MM-sarjassa. Rovanperältä ei odotettu huipputulosta Kroatiasta, Portugalista tai Keniasta hankalien lähtökohtien vuoksi, mutta suomalaiskuski ylsi ihmetekoihin näissä jokaisessa rallissa.
– Kallea on vaikeaa lyödä. Hänen itseluottamuksensa on nyt korkealla ja hän ajaa erittäin hyvin, Evans kehui.

