Tällaisia sähköautojen kotilatauslaitteita Suomessa asennetaan nyt: "Palvelee joustavasti myös myöhemmin"
Sähköteknisen Kaupan Liitto (SKL) on julkaissut ensimmäisen tilastonsa kiinteistöihin asennettavien sähköautojen latauslaitteiden myyntimääristä. Ensimmäisellä vuosipuoliskolla auton lataamiseen tarkoitettuja laitteita asennettiin yksityiskäyttöön yli 20 000 kappaletta.
Julkisten latauspisteiden määrän kehitystä on seurattu jo pitkään, mutta nyt myös yksityistalouksiin, taloyhtiöihin sekä työpaikoille asennettavien latauslaitteiden määrän kehitystä on ryhdytty tilastoimaan.
SKL tulee kokoamaan tilastonsa sähköteknisen alan toimijoiden myyntiluvuista puolivuosittain. Ensimmäiset tilastot yksityisistä latauslaiteasennuksista julkaistiin keskiviikkona.
Yksityiskäyttöön myytyjä laitteita tilastoitiin vuoden alkupuoliskolla yhteensä 20 208 kappaletta. Useimmin kiinteistöihin asennettiin nimellisteholtaan 22 kilowatin peruslatauslaite, jonka antama suurin teho voidaan valita kuhunkin tilanteeseen sopivaksi 3,7–22 kilowatin välillä.
Peruslaitteiden osuus kaikista asennuksista oli 11 763 kappaletta. STK:n hallituksen puheenjohtaja sekä Onninen oy:n toimitusjohtaja Martti Forss kertoo SKL:n tiedotteessa, että peruslatauslaite on hyvä vaihtoehto taloyhtiöille, joissa halutaan asentaa heti alussa riittävän kokoinen laturi.
– Se palvelee asukkaita joustavasti myös myöhemmin, kun lataustarpeet todennäköisesti kasvavat auton vaihduttua uudempaan. Vaikka laitteen kyljessä lukeekin 22 kW tai 3x32A, alkuun päästään usein ilman isompaa sähköremonttia, Forss kertoo.
Myös kotitalouspistorasialla varustetut noin 2–3 kilowatin tehoiset latauslaitteet ovat SKL:n tilastojen perusteella edelleen yleisiä edullisen hankintahintansa vuoksi. Näitä niin sanottuja hidaslatauslaitteita asennettiin vuoden ensimmäisellä puoliskolla 8 267 kappaletta.
SKL:n mukaan näissä laitteissa on varsinaisen sähköautokäyttöön tarkoitetun tyypin 2 pistorasian sijaan tavallinen maadoitettu kotitalouspistorasia. Ne muistuttavat usein rakenteeltaan autolämmityskoteloita, joiden tilalle niitä usein myös asennetaan.
DC-pikalatauslaitteita meni yksityiseen käyttöön ensimmäisellä vuosipuoliskolla 178 kappaletta.
Lähde: Sähköteknisen Kaupan Liitto
Uusimmat
-
23:57
Israel iski Länsirannan Tulkarmin pakolaisleirille
-
22:35
Conor McGregor sekoili Lontoossa – lupaa touhulle ei ollut
-
22:32
Aasianherhiläiset saapuivat Slovakiaan – laji vaaraksi koko Euroopalle
-
22:16
Olli Jokinen kommentoi pelaajansa dramaattista loukkaantumista
-
22:15
Stranger Things -tähden ja Jon Bon Jovin pojan hääkuvat julki!
-
22:14
Vähintään kymmeniä kuollut lauttaonnettomuudessa Nigeriassa
-
22:04
Huoli Lähi-idästä kiristi tunnelmia – öljyn hinta kiipesi liki viisi prosenttia
-
21:38
Leijonat-herkkupala myytiin saman tien loppuun – MM-kisaliput hupenevat
-
21:11
Hissijoukkue nousee Veikkausliigaan
-
21:10
Mikä tyyli! Tällaisena et ole Rita Behmiä nähnyt
-
20:59
Olli Jokisen Timrån ottelu keskeytettiin – raastavat tuskanhuudot kaikuivat kaukalosta
-
20:48
Alkukauden komeetta SaiPa syöksähti tappioputkeen
-
20:42
Iranissa paniikki: Salamurhista tunnetun Mossadin pelätään soluttautuneen ylimpään johtoon
-
20:35
Poliisitehtävän syy Venäjän suurlähetystössä selvisi
-
20:29
MTV:n kirjeenvaihtaja Mari Karppinen sai Yhdysvaltain kansalaisuuden – "Yllättävän suuri hetki"
-
20:09
Zlatan Ibrahimovic paljasti melkoisen syntymäpäivälahjan – hinta hipoo miljoonaa
-
20:03
290 000 euroa kahden vuoden vankeudesta ei riitä Liberia-sotarikosjutussa vapautetulle – "Ei kohtuullista"
-
20:01
Tuija Pehkonen yrittää pyristellä pois vanhemmiltaan oppimasta mentaliteetista: "Aina ei tarvitse tehdä, tehdä ja tehdä"
-
19:29
Poliisilla tehtävä Venäjän suurlähetystöllä – virkavalta porttien sisäpuolella
-
19:13
Mies pelasti olympiamitalisti Dianan, 19, keskellä verilöylyä – kylmäävä kuvaus raitiovaunussa alkaneesta tappamisesta: "Valahdin kalpeaksi"
-
Lataa lisää