"Tällaisesta jengirikollisuudesta on tullut uusi normaali Helsingissä" – poliisi epäilee jengiläisiä ammuskeluista, lapsen ryöstämisestä ja katusakoista

Helsingin poliisi on saanut valmiiksi laajan katujengitutkinnan. Poliisi epäilee yhteensä 23 ryhmän jäsentä esimerkiksi tapon yrityksestä, kahdesta törkeästä ryöstöstä, törkeästä kiristyksen yrityksestä, törkeästä ampuma-aserikoksista ja törkeistä huumausainerikoksista.

Poliisin mukaan helsinkiläisjengin jäsenet ovat 18–29-vuotiaita.

Poliisi kertoo, että jengin johtohahmoksi epäillään 24-vuotiasta miestä, joka on vangittuna. Yhteensä tutkinnan aikana vangittuna on ollut kuusi henkilöä. 

– Tutkinnan kohteena olleella jengillä on nimi, ja ryhmä leimautuu yhteen alueeseen Helsingissä. Jengin jäsenent tekevät rikoksia yhdessä, kertoo rikosylitarkastaja Markku Heinikari.

– He ihailevat ja esittelevät rikollista elämäntapaa sosiaalisessa mediassa. Gansta rap -musiikkia käytetään välineenä tarinankerronnassa. Tällaisesta jengirikollisuudesta on tullut uusi normaali Helsingissä.

Poliisin mukaan nyt syyteharkintaan siirtyvä vyyhti on jatkoa ryhmän aiemmille rikoksille, joista osa on ehditty käsitellä jo käräjäoikeudessa ja osa on ehtinyt jo siirtyä syyteharkintaan.

Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet vuosien 2021–2022 aikana. Kokonaisuuteen kuuluu toistakymmentä rikosta.

15-vuotias joutui uhriksi

Syksyllä 2021 Itä-Helsingissä tapahtui törkeitä ryöstöjä, joiden tekijäksi poliisi epäilee helsinkiläisen katujengin jäseniä.

Poliisi uskoo, että kolme 18–19-vuotiasta miestä pakotti viisitoistavuotiaan nuoren autoonsa aseella uhaten. Kyyditys autossa kesti noin 20 minuuttia.

Poliisi uskoo, että poika oli sopinut tupakkakaupat uimahallille hänelle entuudestaan tuntemattomien miesten kanssa.

Poliisi epäilee kolmikkoa törkeästä ryöstöstä ja törkeästä vapaudenriistosta. Tämä juttu on poliisin mukaan siirtynyt jo syyteharkintaan.

Poliisi epäilee, että paria päivää myöhemmin sama mieskolmikko pahoinpiteli ja ryösti puukolla uhaten 26-vuotiaan miehen Vuosaaressa. Juttu siirtyy syyteharkintaan törkeänä ryöstönä.

– Uhri oli istunut pysäköidyssä autossa, jonka eteen ja taakse ajoivat yhtäkkiä autot. Ajoneuvojen kyydistä nousi naamioituneita miehiä, jotka avasivat uhrin auton oven ja hyökkäsivät tämän kimppuun, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Crista Granroth.

Laukauksista MCDonald'sin pihassa ehdollista

Kuukautta myöhemmin lokakuussa 2021 jengin johtohahmo ampui poliisin mukaan useita laukauksia 25-vuotiasta miestä kohti Vuosaaressa. Yksi laukauksista osui uhria jalkaan.

Poliisi on tutkinut tapahtumia tapon yrityksenä.

– Epäilemme, että miesten välillä oli epäselvyyksiä velasta. Tapauksesta epäillään myös 18- ja 19-vuotiaita miehiä, kertoo tutkinnanjohtaja Granroth.

Kesäkuussa 2022 tapahtui toinen ampuminen, tällä kertaa Vuosaaren McDonald’s-ravintolan pihassa. Poliisin mukaan asetta piteli jälleen johtohahmo, joka ampui auton kyydistä useita laukauksia.

Poliisipartio pysäytti paikalta poistuneen auton ja otti 24-vuotiaan epäillyn ja kuljettajana toimineen 18-vuotiaan miehen kiinni. Heidät vangittiin myöhemmin. Autosta myös takavarikoitiin ase.

– Esitutkinnan perusteella epäilimme, että ampumisen kohteena olivat toisen helsinkiläisjengin jäsenet. He olivat ampumishetkellä McDonald’sin pihassa. Tapausta tutkittiin murhan yrityksenä, kertoo rikosylitarkastaja Markku Heinikari.

Johtohahmo sai käräjäoikeudessa seitsemän kuukautta ehdollista vankeutta ampuma-aserikoksesta ja laittomista uhkauksista.

Katusakkoja ja läheisten uhkailua

Poliisi uskoo, että kesällä 2022  helsinkiläisjengin 24-vuotias johtohahmon  yritti kiristää 26-vuotiaalta niin sanottua katusakkoa. Kun kiristyksen kohde ei maksanut summaa, epäilty alkoi uhkailla väkivallalla tämän lähipiiriä.

Poliisi uskoo, että lokakuussa 2022 johtohahmo ryösti 26-vuotiaan läheisen henkilön Kaisaniemessä osana kiristystä. Poliisi otti epäillyn kiinni seuraavana päivänä, ja hänet vangittiin. Tapaus siirtyy syyteharkintaan törkeänä ryöstönä.

Kun johtohahmo jäi kiinni, viisi katujengin jäsentä alkoivat etsiä ryöstön uhria. he tavoittivat uhrin Töölössä ja uhkailivat uhria.

Tältä osin poliisi epäilee viittä 24–29-vuotiasta jengiläistä oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisena. 

– Esitutkinnan perusteella poliisi epäilee, että johtohahmo jakoi vankilasta ohjeita jengin jäsenille ulkomaailmaan. Epäilty ohjeisti jäseniä vaikuttamaan häntä koskevien rikosasioiden asianomistajiin ja todistajiin, poliiisi kertoo tiedotteessaan.

Poliisi uskoo, että mies myös suunniteli kiristyksen kohteen ja tämän läheisen vahingoittamista vapautumisensa jälkeen. Asia siirtyy syyteharkintaan törkeän henkeen ja terveyteen kohdistuvan rikoksen valmisteluna.

Lue myös:

    Uusimmat