Tällä saarella eletään maailman pisimpään – mikä ihme sen selittää?

Sardinia on Japanin Okinawan, Costa Rican Nicoyan, Kreikan Ikarian ja Yhdysvaltain Kalifornian Loma Lindan kanssa yksi maailman niin sanotuista ”sinisistä alueista” (Blue Zone). Siellä asukkaat elävät monesti poikkeuksellisen pitkään ja terveinä välttyen esimerkiksi tyypin 2 diabetekselta, sydän- ja verisuonitaudeilta, syöviltä sekä muistisairauksilta.

Kerrotaan, että sardinialaiset saavuttavat sadan vuoden iän kymmenen kertaa todennäköisemmin kuin länsimaalaiset keskimäärin.

USA Todayn viime marraskuussa ilmestyneessä jutussa kerrotaan esimerkiksi Esterzilin kylässä asuvasta 102-vuotiaasta Zelinda Paglienosta, jolla on naapureinaan kolme muutakin yli satavuotiasta, vaikka kylässä on asukkaita vain 600.

Jutussa haastateltu Paglieno kiittelee pitkäikäisyydestään muun muassa lähiruokaa, kovaa työntekoa, kohtaloa sekä päivittäistä punaviinitilkkaa.

Sardinian satavuotiaita tarkastelleilla Blue Zones Projectin tutkijoilla on toinen selitys: perimä. Pitkäikäisyyteen liitetty M26-geeni on sardinialaisilla yleisempi kuin muilla. Ne saarella asuvat, jotka saavuttavat sadan vuoden iän, ovat lähes poikkeuksetta sukua keskenään.

Esimerkkejä sardinialaisten pitkäikäisyydestä löytyy myös pienestä vuoristokylästä nimeltä Seulo. Siellä on asunut kahden viime vuosikymmenen aikana 20 satavuotiasta. Kylän asukkaiden pitkäikäisyydestä on kertynyt niin paljon dokumentoitua tietoa 1800-luvulta lähtien, että sitä pidetään jopa maailman pitkäikäisimpien ihmisten kotina.

Seulossa nähdään myös ilmiö, jota ei tavata missään muualla maailmassa: miehet elävät yhtä pitkään kuin naiset. Kahden viime vuosikymmenen aikana kylässä eläneistä 20 satavuotiaasta yksitoista on ollut miehiä.

Seulossa vanhemmatkin ihmiset köpöttelevät pitkin epätasaisia teitä ja portaita asioitaan toimittamassa, hitaasti mutta varmasti. Vanhuksia vaalitaan, ja sadantena syntymäpäivänään jokainen seulolainen saa kunniapormestarin tittelin.

Kasviksia omasta maasta

Syrjäisillä ja hieman eristyksissä sijaitsevilla paikoilla on pieni geenipooli, mutta edelleen jää auki, mikä sikäläisissä geeneissä tarkalleen johtaa niin pitkään elämään.

Monet sardinialaiset itse uskovat, että salaisuus on ainakin osittain kovassa työnteossa. Töitä tehdään pienestä pitäen omin käsin. Perheet ovat eläneet sukupolvien ajan omasta maasta ja jatkaneet työntekoa jopa yhdeksänkymppisiksi.

Tutkijat suhtautuvat varauksella uutteruuden autuaaksi tekeviin vaikutuksiin, mutta ravinnon kasvattaminen itse voisi kyllä osaltaan selittää hyvää geeniperimää. Tällä hetkellä tutkijat ovat ottaneet tarkempaan tarkasteluun sardinialaisten suolistoflooran. Ulostenäytteitä kerätään vapaaehtoisilta satavuotiailta, ja lisätietoa toivotaan jo lähitulevaisuudessa.

Jutussa haastateltu hyväkuntoinen-, kuuloinen- ja muistinen 97-vuotias seulolainen Caterina Moi  – jonka mies kuoli viime elokuussa 102-vuotiaana ja jonka serkku täytti juuri 103 – vahvistaa, että he ovat aina syöneet itse sen, minkä ovat kasvattaneetkin. Kun on tehnyt mieli kasviskeittoa, kasvikset on käyty itse poimimassa.

– Meidän ei tarvinnut miettiä terveellistä syömistä. Söimme, mitä meillä oli, ja se oli terveellistä, Moi kertoo USA Todayn haastattelussa.

Sardinialaiseen ruokavalioon kuuluu perinteisesti paljon esimerkiksi erilaisia tuoreita kasviksia, palkokasveja, vuohen- ja lampaanmaitoa ja täysjyvää. Teehen sekoitetaan ikivanhana rohtokasvina tunnettua maarianohdaketta. Kaiken kaikkiaan ruokavaliossa on paljon antioksidantteja ja vähän tyydyttynyttä rasvaa.

Lähteet: USA Today, News.com.au

Miksi syömisestä tuli niin vaikeaa?

Miksi syömisestä tuli niin hankalaa? Sitä kysyy Timo Kettunen kirjassaan, ja sitä kysyttiin myös Kettuselta itseltään Huomenta Suomessa marraskuussa 2017. Mitä tavallisen ihmisen pitäisi uskoa, kun yksi tutkimus väittää yhtä, toinen toista ja kolmas guru jotain ihan muuta?