Taiteilijoiden Kiasma-työnseisaus päättyi – näin eettisiä ohjeita uudistettiin

Taiteilijoiden työnseisaus nykytaiteen museo Kiasmassa on päättynyt. Kansallisgallerian hallitus hyväksyi torstaina kokouksessaan uudistetut yksityisen rahoituksen eettiset ohjeistukset, minkä jälkeen työnseisauskampanjan ilmoitettiin päättyneen.

– Työnseisaus aloitettiin solidaarisuudesta palestiinalaisten kanssa. On merkittävää, että suurin taidelaitoksemme on ottanut ihmisoikeuskysymykset vakavasti, kommentoi asiaa kuvataiteilija Terike Haapoja kampanjan tiedotteessa.

Uudessa ohjeessa muun muassa linjataan, että Ateneum, Kiasma ja Sinebrychoffin taidemuseo eivät tee yhteistyötä organisaatioiden ja muiden toimijoiden kanssa, jotka toiminnallaan loukkaavat ihmisoikeuksia, edistävät vähemmistöjen sortoa, autoritäärisiä hallintomalleja, sukupuolista eriarvoisuutta ja rikollista toimintaa.

Museonjohtaja jätti paikkansa Tukisäätiön hallituksessa

Taiteilijat ilmoittivat joulukuussa pidättäytyvänsä työskentelystä Kiasman kanssa niin kauan kuin museo ei selkeästi linjaisi pidättäytyvänsä yhteistyöstä sellaisten toimijoiden kanssa, jotka kytkeytyvät asekauppaan ja -teollisuuteen tai sijoitustoimintaan konfliktialueilla. Erityisesti museon yhteyttä Kiasma Tukisäätiöön pidettiin ongelmallisena: taiteilijat ilmoittivat kieltäytyvänsä työskentelemästä Kiasman kanssa kunnes Zabludowicz Art Trustin edustaja luopuu hallituspaikasta säätiössä.

Kiasma Tukisäätiö on Kansallisgalleriasta ja Kiasmasta erillinen toimija, joka Kiasman tiedotteen mukaan on määritellyt tehtäväkseen Kiasman toiminnan tukemisen. Kansallisgallerialla ei ole päätösvaltaa säätiön hallituksen kokoonpanoon.

– Kuitenkin keskustelujen tuloksena Kiasman museonjohtaja Leevi Haapala on jättänyt paikkansa Tukisäätiön hallituksessa, Kiasman tiedotteessa kerrottiin.

Lisäksi Kansallisgalleria ei kampanjan tiedotteen mukaan jatkossa nimitä säätiön hallitukseen Kiasman edustajaa, minkä lisäksi Tukisäätiön verkkosivut on poistettu Kiasman sivuilta.

– Kiasma_strike katsoo nämä muutokset riittäviksi, kampanjan tiedotteessa todettiin.

Työnseisaukseen osallistui kaikkiaan 220 taidetyöläistä ja neljä taidealan organisaatiota.

Lue myös:

    Uusimmat