Pekka Kuusiston sähköviulu murisee ja möyryää kuin tuomiopäivänä ja Ismo Alangon katse on vaaniva. Hän laulaa karheasti heleästä kesäillasta, joka päättyy haulikon laukauksiin. Kauneus ja raakuus viiltävät toisiaan loppuunmyydyssä Järvenpäätalon konserttisalissa.
– Monet meidän yhteisen keikan biiseistä ovat varsin primitiivisiä. Yksinkertaisiin hokemiin ja rytmiin perustuvia. Siis tavallaan musiikkia jo ajalta ennen klassisen syntyä. Eikös se alkuihmisen musiikki ollut primitiivistä huutoa, hymyilee Ismo Alanko.
Musiikin pulssi on yhteinen
– Alangon musiikki on kiehtovaa. Niin sävellykset, sanoitukset kuin hänen tapansa esiintyä, kuvailee viulisti Pekka Kuusisto.
– En ajattele tätä mitenkään hyppynä klassisesta johonkin toisenlaiseen musiikkiin. Pidän vain aina korvat auki, kun saan soittaa hyvien ihmisten kanssa. Minun ei tarvitse kääntää itseäni rock-asentoon.
He ovat nyt ensimmäistä kertaa yhteisellä keikalla. Biisejä ei ole sen tarkemmin sovitettu eikä liikaa harjoiteltu. Molemmat tietävät, missä mennään ja pulssi on yhteinen. He lupaavat kuunnella toisiaan, siitä se yhteinen teos syntyy.
– Valitsimme biisit ja aloimme soittaa. Harjoituksissa ne muuttuivat koko ajan. Katsotaan nyt mitä tänään tulee. Hyppy tuntemattomaan, luonnehtii Ismo Alanko hetkeä ennen keikkaa takahuoneessa.
