Lupaavia otteita Williamsin F1-kuljettajana esittänyt George Russell nostaa Barcelonan kisassa käymänsä kamppailun Kimi Räikköstä vastaan uransa tähän asti komeimpien suoritusten joukkoon.
Russell sijoittui Espanjan GP:ssä vasta 17:nneksi, mutta hänen kisan aikana tekemänsä nousu antoi viitteitä loistavasta kilpa-ajamisesta.
LUE MYÖS: Tätä et nähnyt televisiossa – F1-sarja hehkutti Kimi Räikkösen todellista rattimiehen taidonnäytettä
Ensimmäisten varikkokäyntien jälkeen 22-vuotias Russell pääsi Räikkösen Alfa Romeon edelle ja piti tämän takanaan aina toiselle stopille asti. Lopussa hän joutui kuitenkin luovuttamaan taistelussa maailmanmestaria, tämän tallikaveria Antonio Giovinazzia ja Haasin Kevin Magnussenia vastaan.
Kisasta jäi silti hyvä maku englantilaisen suuhun.
– Se oli varmaankin yksi tyydyttävimmistä kisoista, joita olen ajanut, vaikka tulos näyttää aika normaalilta, Russell kommentoi.
– Olisimme voineet saada paremman lopputuloksen eri taktiikalla, mutta olen tyytyväinen siihen, että otimme riskin. Onnistuin ohittamaan Romainin (Grosjean) kahdesti radalla ja kävin todella hyvän kamppailun Kimiä vastaan, mitä en ole aiemmin päässyt tekemään – ajamaan rengas rengasta vastaan kilpaa.

