Taide sijoituskohteena
Taiteen kerääminen tai siihen sijoittaminen lähtee tunnepohjalta. Väkisin ei taidetta kannatta ostaa, vaan omia mieltymyksiä tulisi seurata. Taantuman aikana myös taidemaailma kokee muutoksia.
Huutokauppakamari Bukowskin toimitusjohtaja Christian Bomanin mukaan taloudellinen taantuma ei ole näkynyt Suomessa vielä taiteen hintojen muutoksena.
"Taantuma on näkynyt ennemmin siinä, että määrällisesti suurempi osa jää myymättä. Hyvä, laadukas taide pitää kyllä hintansa."
Taantuma saa ihmiset käyttäytymään varovaisemmin sijoitusmarkkinoilla sekä pohtimaan vaihtoehtoja eri sijoituskohteiden välillä. Taiteeseen voi Bomanin mielestä sijoittaa, kunhan se on hyvää.
"Taiteeseen kannattaa sijoittaa aina, jos ostaa hyvää ja laadukasta. Taiteeseen sijoittaminen on pitkän tähtäimen sijoittamista, ei lyhyen. Tärkeää on, että itse pitää teoksesta."
Taide on itseä varten
Kun rupeaa keräämään jotain, tärkeintä on, että pitää itse keräilykohteesta.
"Se on taiteen idea, siitä pitää nauttia. On virhe ruveta keräämään jotain vain siksi, että joku muu on sanonut, että sitä pitää kerätä."
Toimitusjohtaja sijoittaisi itse 1900-luvun alun hyvään, laadukkaaseen taiteeseen.
"Ostaisin ehkä Santeri Salokiveä tai Sigrid Schaumania. Tietysti vanhoilta mestareilta löytyy hienoja taideteoksia, mutta ne ovatkin sitten jo selvästi kalliimpia. Näitä 1900-luvun alun teoksia saa vielä toistaiseksi halvemmalla, muutamasta tonnista kymppitonniin."
Boman muistuttaa, että sijoitus taiteeseen on esteettinen kokemus ja ennen kaikkea itseensä sijoittamista.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää