Tähtiaituri Lotta Haralalla synkkä tilanne – koko kilpailukausi uhattuna: "Järkyttävä stressi elimistössä jatkuvasti"

Tähtiaituri Lotta Haralalla synkkä tilanne – koko kilpailukausi uhattuna 1:59
Katso videolta Lotta Haralan haastattelu.

Dopingrikkomuksensa vuoksi omaehtoiseen toimintakieltoon viime kauden jälkeen asettunut Lotta Harala ei ole pystynyt harjoittelemaan seitsemään kuukauteen säärivammansa vuoksi. Nyt 29-vuotiaan pika-aiturin koko kilpailukausi on vaakalaudalla.

– Valitettavasti lokakuussa todettu sääriluun rasitusmurtuma ei ole edelleenkään luutunut. Murtumalinja on siellä edelleen. Lisäksi toisen jalan takareiden ja pakaran välinen jänne on kroonisesti tulehtunut ja paksuuntunut, Harala tuskailee MTV Urheilulle.

Haralan toimintakieltorikkomuksen selvittely ja käsittely ovat pitäneet urheilijaa läpi kevään piinallisessa tilanteessa. Aituritähti uskoo, että henkisen puolen vaikeuksilla on yhteys hitaaseen paranemiseen.

– Kuntoutumisen eteen on tehty kuukausitolkulla töitä ja luulen, että kun on ollut järkyttävä stressi elimistössä jatkuvasti, niin energiaa palautumiseen ja parantumiseen ei ole riittänyt, Harala sanoo.

"Usko ja halu, että pääsisin tänä kesänä kisaamaan"

Nyt kun kiistanalaisesta toimintakieltorikkomuksesta ei tullut Haralalle lisäsanktiota, hän toivoo voivansa jättää asian taakseen.

– Toivon, että tämä antaa kunnon lähtölaukauksen sille, että vammat paranisivat.

Haralan kilpailukauden yllä leijailee silti synkkiä pilviä, sillä takeita sitkeän vamman pikaisesta parantumisesta ei ole. Pahimmillaan säärimurtuma voi pilata koko kauden.

– Kyllä mulla on usko ja halu, että pääsisin tänä kesänä vielä kisaamaan. Viime syksynä mä olin elämäni kunnossa ja sieltä on tietty hyvät pohjat. Nyt tässä on menty seitsemän kuukautta enemmän tai vähemmän näiden vammojen kanssa taistellessa ja hyvin vähän olen päässyt tekemään mitään kehittävää harjoittelua. Mutta kyllä täältä vielä noustaan. Usko ei ole mennyt.

Ei valmentajaa tällä hetkellä

Tällä hetkellä Harala ei pysty juoksemaan lainkaan sääriluumurtumansa vuoksi.

– En pääse hetkeen kisaamaan, mutta kyllä mulla on sellainen ajatus, että heti kun pääsee vain treenaamaan, niin ei siinä montaa viikkoa mene ennen ensimmäisiä kisoja.

Haralan ja hänen entisen valmentajansa Matti Liimataisen yhteistyö päättyi aiemmin tänä keväänä. Kaksikon välille tuli luottamuspula, kun Liimatainen kuuli Haralan lisäravinteista johtuneesta dopingkärystä ja omaehtoisesta toimintakiellosta vasta asian tultua julkisuuteen.

– Tällä hetkellä ei ole valmentajaa. Teen harjoitusohjelmia puolisoni Matias Myttysen kanssa. Tehdään yhdessä treenejä. Mulla on onneksi pitkä ura takana ja kokemusta monista hyvistä valmentajista.

Pidemmällä aikavälillä ammattiluotsille on kuitenkin tarvetta.

– Totta kai jossain vaiheessa on hyvä saada tähän mukaan ihan valmennusosaamista. Tähän asti on menty ihan hyvin näin ja katsotaan jatkoa sitten myöhemmin, Harala kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat