Tähtiaituri Annimari Korte saanut somessa kuraa niskaansa – avaa huipputärkeän tekijän: "Ihmiset eivät ymmärrä"

Uudeksi ennätyksekseen keskiviikkona Lahden gp-kisoissa 100 metrin aidoissa ajan 12,93 juossut Annimari Korte käyttää aktiivisesti sosiaalista mediaa ja hänen Instagram-julkaisuistaan on tehty runsaasti myös nettijuttuja. Korte saa ahkerasta päivittämisestään ja näyttävien kuvien julkaisemisesta ajoittain rapaa niskaansa, mutta muistuttaa arvostelijoille, että some osaltaan mahdollistaa hänen ammattimaisen urheilemisensa.

Korte pystyy sosiaalisen median yritysyhteistöistä saatavilla tuloilla rahoittamaan urheilu-uraansa.

– Ihmiset eivät ehkä ymmärrä, että se, että minä pystyn treenaamaan ammattimaisesti ja täysipäiväisesti, vaatii sitä, että saan rahaa jostain. Kaikkien sponsorienikin myötä minun täytyy päivittää somea, Korte korostaa MTV Urheilun haastattelussa.

Kyse on laajemmasta ilmiöstä. Nykyään on normi, että yleisurheilijat operoivat aktiivisesti sosiaalisessa mediassa.

– Ihmiset eivät ymmärrä, että on vuosi 2019. Koko maailmassa on ihan sama juttu. Suurin osa yleisurheilijoista, ihan maailmanhuiputkin toimii näin. Saatat olla maailman top 5:ssä ja silti kaikki sponsorisopimuksesi liittyvät someen. Olen jutellut monien urheilijoiden kanssa, jotka ovat maailmanmestareitakin, ja heillä some määrittää sopparin arvon.


"Ei haittaa, jos ihmiset eivät ymmärrä"

Kortetta auttaa sponsoriasioissa manageri Tanja Finne. Aitajuoksijatar sanoo kuitenkin päätävänsä itse, mitä hän sosiaaliseen mediaan laittaa ja milloin.

– Kaiken teen sen mukaan, ettei se häiritse treenaamista ollenkaan.

Korte saa sosiaalisessa mediassa paljon hyvääkin palautetta. Aitajuoksijatar alleviivaa, ettei hän välitä, vaikka negatiivisiakin viestejä tulee.

– Teen just niin kuin parhaaksi itse näen. Mikä auttaa minua treenaamaan täysillä, teen vain sen. Ei se minua haittaa, jos ihmiset eivät ymmärrä.


"Nyt alkaa näkyä tuloksissakin"

Ahkerasti Twitteriäkin käyttävä Korte julkaisee Instagramissa välillä useamman kuvan päivässä, mutta toisinaan postausten välillä menee useita päiviä. Korte kokee tekevänsä niin minimiä kuin täytyy.

– En ole tehnyt oikeastaan mitään somejuttuja, joihin kuluisi enempää kuin minuutti aikaa. Nyt se alkaa näkyä tuloksissakin, että olen panostanut kaiken urheiluun, ennätystään keskiviikon juoksussa 0,21 sekuntia parantanut ja Dohan MM-rajan alittanut aituri sanoo.

Korte on kieltäytynytkin joistain sosiaalista mediaa koskevista yhteistyökuvioista sen takia, että ne vaatisivat aikaa, joka olisi urheilusta pois. Yhtä lailla Korte sanoo kieltäytyneensä edellisinä parina kuukautena antamasta hänelle soitelleille toimittajille kommentteja Instagram-julkaisuihinsa liittyen.

Toisinaan näissä Instagram-postauksissa on ollut kovaa materiaalia. Eräässä julkaisussaan huhtikuussa Korte esimerkiksi kertoi, että päin punaisia ajanut rattijuoppo melkein tappoi hänet suojatielle. Takareisivaivoista kärsinyt Korte paljasti samalla juosseensa aitoja ensimmäistä kertaa kahdeksaan kuukauteen ilman kipuja.

– Se oli se yksi päivä. Se saattoi olla vain adrenaliinia, kun auto oli ajaa minun minun ylitseni. Kipu oli seuraavissa treeneissä jo takaisin. Mutta siitä oikeastaan lähti luotto siihen, että jalka kestääkin, Korte kertoo.


Lue myös:

    Uusimmat