Tähänkö suli Valtteri Bottaksen voittotaistelu? Suomalaistähti hankki itselleen arvaamatonta haittaa – ”Maksoi tietysti paljon”

Valtteri Bottaksen heikko kisalähtö aiheutti Mercedes-kuskille vaikeuksia, joiden takia hän joutui antamaan periksi jopa mahdollisuuden voittoon Meksikossa, arvioi C Moren F1-asiantuntija Ossi Oikarinen.

Bottaksen kolmas sija kisassa, johon hän starttasi kuudennesta lähtöruudusta ja jossa hän kävi välillä kahdeksantena, oli komean nousun lopputulos. Siitä huolimatta suomalaisella olisi ollut mahdollisuudet vaikka voittoon asti.

Lähtö kisaan keskikovilla renkailla ei Oikarisen mukaan riittänyt selitykseksi sijojen menetykseen.

– Kyllä se oli muutenkin huono lähtö. Jos verrataan vaikka Ferrareihin, niin Valtterihan jäi siinä. Eli tuo lähtö oli umpisurkea minun mielestäni, Oikarinen arvioi.

– Se ei ollut missään tapauksessa hyvä, sellainen kuin olisi pitänyt olla. Minun mielestäni Valtteri itse asiassa hävisi tuossa lähdössä oikein hyvät mahdollisuudet haastaa kilpailun voitosta, koska se tarkoitti sitä, että Valtteri joutui ekalla stintillä käyttämään mediumrengasta aika paljon enemmän kuin nämä muut kärkikuljettajat.

– Varmasti joutui käyttämään enemmän polttoainetta ja muutenkin ottamaan lisää lämpöä autoon, jota sitten joutui kesken kisan jäähdyttämään ja sitä kautta antamaan suorituskykyä pois, Oikarinen perustelee.

Bottas teki tämän kuitenkin erinomaista työtä noustessaan sekunteja kiinni Ferrareita ja tallikaveriaan Lewis Hamiltonia. Hyvä meno jatkui myös renkaidenvaihdon jälkeen.

– Nyt tuo huono lähtö maksoi tietysti paljon, mutta lopputulos on hyvä, mutta se ei silti peitä sitä faktaa, että startti oli erittäin huono. Ehkä pikkaisen paremmalla startilla olisi nähty Mercedeksen ykkös- ja kakkossija, Oikarinen sanoo.

Lewis Hamilton kiisi alun kolarointinsa jälkeen kisan voittoon ohitettuaan Sebastian Vettelin tämän käytyä varikolla huomattavasti myöhemmin. Maalissa Hamilton, Vettel ja Bottas olivat yhden pysähdyksen miehiä alle neljän sekunnin sisällä toisistaan.

Lue myös:

    Uusimmat