Tähän puuhun mies sidottiin talvella ilman ulkovaatteita Helsingissä, lukittiin myös häkkivarastoon ja suljettiin pahvilaatikkoon – uhri kuvailee piinaa: "En voinut huutaa, koska suuni oli teipattu"

Mies sidottiin puuhun talvella ilman ulkovaatteita, lukittiin häkkivarastoon ja suljettiin pahvilaatikkoon 0:50
Nuori mies siepattiin ja sidottiin käsiraudoilla puuhun Helsingissä marraskuussa.

Nuori mies joutui täysin poikkeuksellisen tapahtumasarjan keskelle Helsingissä. Törkeästä vapaudenriistosta syytetyn miehen uskotaan kaapanneen uhrin ja pitäneen häntä vankinaan vuorokausien ajan.

20-vuotias mies pakotti 22-vuotiaan miehen viime marraskuussa mukaansa aseella uhaten Itäkeskuksessa sijaitsevasta asunnosta. Tästä alkoi yli kolme vuorokautta kestänyt piina.

– En ollut miehen seurassa vapaaehtoisesti. Kaikki oli pakottamista siitä saakka, kun lähdimme asunnolta, uhri kertoi kuulusteluissa.

Uhrilla ei ollut ulos lähtiessään ulkovaatteita eikä kenkiä. Matkaa taitettiin kävellen, bussilla ja taksilla. Lopulta kaksi miestä sekä heidän seurassaan ollut nuori nainen päätyivät Paloheinään.

– [Syytetty] uhkasi ampua, jos lähden juoksemaan tai huudan.

"En voinut huutaa, koska suuni oli teipattu"

Kolmikko jatkoi hiekkatietä pitkin metsään. Nainen jäi tielle odottamaan, kun vapautensa menettänyt mies sidottiin käsiraudoilla vaakatasossa olevaan puuhun. Myös uhrin suu teipattiin.

Uhrin mukaan hänet oli sidottu puunrunkoon käsiraudoilla siten, että hänen yläselkänsä oli ilmassa ja jalkansa maassa. Mies oli ulkona sidottuna puolitoista vuorokautta.

– Muistan ensimmäisiltä tunneilta sen, että käsiin sattui. Nousin aina välillä jalkojen varaan helpottaakseni oloani. Kuulin kävelijöiden ääniä jostain, mutta en voinut huutaa, koska suuni oli teipattu.

Suljettiin häkkivarastoon ja peitettiin rojulla

Yön turvin syytetty mies palasi paikalle hakemaan uhrin, mutta koettelemus ei ollut ohi. Matka jatkui kävellen Hakuninmaalle, jossa uhri suljettiin häkkivarastoon. Miehen käsiin laitettiin käsiraudat, ja hänet peitettiin rojulla.

– Huomasin jossain kohtaa, että varpaitteni päät olivat aivan veressä. En tuntenut jalkojani lainkaan.

Seuraavana iltana kaksikko matkusti bussilla Myyrmannin ostoskeskukseen, jossa he söivät yhdessä. Sieltä syytetty vei uhrin Kontulan ostoskeskuksen kautta Kontulassa sijaitsevaan asuntoon.

"Laatikossa oli vaikea hengittää"

Kontulan asunnossa miehen kädet raudoitettiin taas. Lisäksi hänen silmänsä ja suunsa teipattiin. Uhrin mukaan hänet pakotettiin tunneiksi pahvilaatikkoon, jossa hän kärsi voimakkaista kivuista.

– Tässä vaiheessa alkoi ensimmäistä kertaa pahimmat kivut. Yritin turhaa huutaa teipin läpi. Saatoin nukahtaa välillä, mutta vain hetkellisesti. Olin pahvilaatikossa arviolta 6–7 tuntia. Laatikossa oli vaikea hengittää.

Lopulta syytetty mies vapautti uhrin, joka sai lähteä ystäviensä kyydillä sairaalaan. Tapahtumasarjan seurauksena miehelle aiheutui muun muassa ruhjeita jalkoihin, paleltumia ja vammoja käsiin ja ranteisiin.

Syytetty kantoi laukussaan kirvestä

Syytetyllä miehellä oli metsään mennessään laukku, joka sisälsi ainakin kirveen, käsiraudat, teippiä sekä kuula-aseen tai ampuma-aseen. Mies kiistää käyttäneensä kirvestä tai edes ottaneensa sitä esille missään vaiheessa.

Poliisi taltioi puun läheisyydestä kertakäyttökäsineen, farkut, palan teippiä, paperipussin, kangaskassin, t-paidan ja muovipussin. Syytetty totesi kuulusteluissa, ettei käynyt uudelleen uhrin luona metsässä, ennen kuin haki hänet pois.

20-vuotiasta miestä syytetään muun muassa törkeästä pahoinpitelystä, törkeästä vapaudenriistosta ja törkeästä huumausainerikoksesta. Mies kertoo uhrin olleen hänelle velkaa ja rahan olleen teon motiivina. Mukana ollutta naista syytetään törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisestä.

Syyttäjä vaatii nuorelle miehelle vähintään seitsemän vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta ja naiselle ehdollista vankeusrangaistusta tai vähintään tuntuvaa sakkorangaistusta.

Syytetty mies myöntää teon, mutta hän kiistää syyllistyneensä törkeään vapaudenriistoon ja törkeään pahoinpitelyyn. Miehen mukaan kyse oli perusmuotoisesta vapaudenriistosta ja pahoinpitelystä, koska teossa ei hänen mukaansa aiheutettu vakavaa vaaraa uhrin hengelle tai terveydelle.

Lisää aiheesta:

Lue myös:

    Uusimmat