Lastenkodin työntekijöiden velvollisuus on lähteä etsimään lasta, jos hän lähtee karkuun lastenkodista. Joskus lapsia haetaan kaukaakin.
– Olen hakenut hatkasta nuoria, tosin poliisin avustuksella, jopa satojen kilometrien päästä, MTV:n Uutisaamussa vieraillut Parikanniemen lastenkodin entinen johtaja Henrik Ohlis valotti.
Lastenkodin työntekijät tarvitsevatkin poliisin apua, sillä he eivät itse saa ottaa lapsia kiinni. Tämä koetaan Parikanniemessä ongelmalliseksi.
– Sitä ei ole otettu huomioon, että laitosalueen ulkopuolella ei ole kiinniottamisoikeutta, Parikanniemen lastenkodin nykyinen johtaja Matti Pasanen kertoo.
Mitä sitten voi tehdä, jos lapsi ei suostu lähtemään mukaan.
– Ei voi ottaa kiinni, toteaa Ohlis.
– Meidän pitää olla yhteydessä sijoittajakunnan sosiaalityöntekijöihin yhteydessä, jotka tekevät tarvittaessa virka-apupyynnön. He eivät aina suostu sitä tekemään, sillä meillä pitää olla näköhavainto lapsesta. Ei riitä, jos tietää, että nuori on tietyssä asunnossa. Poliisi on se, joka viime tapauksessa ottaa kiinni, Pasanen jatkaa.