Synkkä vuosi pudotti nuoret tyhjän päälle: Ammatillisen koulutuksen opiskelijat keskeyttivät opintonsa aiempaa useammin ilman uutta opiskelupaikkaa

Korona lisännyt opintojen keskeytyksiä ammatillisissa oppilaitoksissa 1:58
Näin aiheesta uutisoitiin Seitsemän uutisissa

Helsingissä poikkeuksellisissa oloissa ammatillisen koulutuksen keskeyttäneiden määrä nousi yli tuhannella opiskelijalla viime vuonna.

Asiantuntijat ovat erityisen huolissaan näistä ilman uutta opiskelupaikkaa lopettaneista, jotka tilastoidaan negatiivisinä keskeyttämisinä. Positiivinen keskeyttäjä jatkaa opiskeluita muualla.

– Ammatillisessa koulutuksessa meillä lisääntyi negatiivisten keskeyttämisten 
määrä lähes puolella eli puhutaan yli tuhannesta opiskelijasta, kertoo kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Liisa PohjolainenHelsingin kaupungilta.

Perustasolla olevassa Joensuun Riverian ammatillisessa koulutuksessa lähiopetusta 
on ollut selvästi Helsinkiä enemmän – ilman uutta opiskelupaikkaa keskeyttäneiden määrä kasvoi vajaalla 50 opiskelijalla. Kaiken kaikkiaan keskeyttäneitä oli 150 Riveriassa.

– Korona on yksi syy,  miksi näin on tapahtunut. Pohjois-Karjalassa metalli- ja koneala 
on hyvin tärkeä. Siinä on tapahtunut isommat muutokset verrattuna edelliseen vuoteen, mikä on huolestuttavaa, kun niitä työpaikkoja täällä on, sanoo rehtori, kuntayhtymän johtaja Esa Karvinen Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riveriasta.

Opiskelijakyselyistä käy ilmi, että Helsingissä kolmannes opiskelijoista kokee alakuloa ja toivottomuutta, 
kun Joensuussa suurin osa opiskelijoista voi erinomaisesti tai hyvin. Karvinen uskoo, että yksi syy tähän on se, että Joensuussa on löydetty ratkaisuja, millä opetus on pääosin lähiopetusta. 

– Olemme lähiopetuksessa ja sillä on merkitystä. Opiskelija ja henkilökunta ovat siitä kiitolllisia siitä, vaikkakin lähes joka toinen toivoi lähiopetusta lisää. Kyselystä selvisi myös, että opiskelijahuollosta on saatavilla hyvin tai melko hyvin apua tai tukea, jos sitä tarvitsee.

Joensuussa valmistuneiden määrä väheni yli 300:lla

Molemmissa kaupungeissa opiskelijoiden motivaatio opiskeluun on laskenut, mikä näkyy keskeyttämisten lisäksi myös opintojen venymisenä. Joensuussa valmistui viime vuonna 317 opiskelijaa vähemmän kuin vuonna 2019. Helsingissä opinnot etenevät aiempaa hitaammin suurimmalla osalla, kun 
Joensuussa vain joka viides arvioi valmistumisen viivästyvän. 

– Koronatilanne on lisännyt muitakin vaikeuksia opiskelijoiden elämässä kuten terveydessä ja rahatilanteessa. Oppiminen on heikentynyt erityisesti niillä opiskelijoilla, joilla on ollut jo ennen koronaakin vaikeuksia opiskelussa, harmittelee Pohjolainen.

Lue myös:

    Uusimmat