Toimintaelokuvakonkari Sylvester Stallone täyttää 71 vuotta. Hän syntyi 6. heinäkuuta vuonna 1946.
Tänään 71 vuotta täyttävä elokuvatähti Sylvester Stallone on yhä hyvässä iskussa. Viimeisin hänen tähdittämänsä Rocky-elokuva ilmestyi vaan muutama vuosi sitten. Fyysistä kuntoaan hän pitää yhä aktiivisesti yllä, mikä ilmenee muun muassa pari viikkoa sitten Hollywoodissa otetusta kuvasta.

Vuosi sitten tähden syntymäpäivä noteerattiin isosti, kun hän juhli seitsemänkymppisiään. Myös tänään Twitter on täyttynyt onnitteluista.
Stallonen tähdittämiä elokuvia ovat Rockyn lisäksi muun muassa Rambo ja Cliffhanger. Viimeisin Rocky-elokuva ilmestyi vuonna 2015, jolloin ensi-iltansa sai jo seitsemäs Rocky elokuva, Creed: The Legacy of Rocky
Ensimmäiset elokuvat 1970-luvulla
Stallonen hieman epäselvä puhetyyli on tehnyt hänestä ainutlaatuisen. Puhetyyli johtuu Stallonen kasvojen osittaisesta halvaantumisesta, joka syntyi hermovauriosta. Vaurio tapahtui jo hänen syntyessään.















