Sydänvaivoista kärsivän NHL-legendan koskettava paljastus: "Valehtelisin, jos väittäisin, että en pelkää kuolemaa"

Jääkiekon NHL:ssä 1148 runkosarjan ottelua pelannut Börje Salming kertoo ruotsalaismedia Expressenille, että joutuu edelleen syömään lääkkeitä sydänvaivoihinsa.

Salming kertoi vaivastaan ensimmäisen kerran viime vuonna. Hän oli joutunut vierailemaan sairaalassa omien häidensä jälkeen. Sairaalasta oli todettu, että hänen sepelvaltimonsa oli repeämässä.

– Minulla oli nyt onnea, että en saanut sydäninfarktia. Se oli kuitenkin itselle melkoinen shokki, että jouduin tuollaiseen tilanteesee, Salming sanoi tuolloin.

Tapaus on vaikuttanut entiseen jääkiekkotähteen syvästi.

– Minusta on tullut varovaisempi kuin aikaisemmin. Perheeni tietää myös, että olen varovaisempi heidän vuokseen, että en tee mitään tyhmää, etteivät he joudu elämään ilman isää niinkuin minä. Niin kauan kuin on mahdollista, on heillä minut täällä, Salming sanoo.

Hän edelleen kärsii tuntemuksista ja joutuu syömään lääkkeitä vaivaansa.

– Valehtelisin, jos väittäisin, että en pelkäisi kuolemaa. Olen huomannut, että elämä voi päättyä milloin vain, siksi yritän nauttia siitä mahdollisimman paljon, Salming toteaa.

Ruotsalainen edusti NHL:ssä urallaan Toronto Maple Leafsia ja Detroit Red Wingsiä.

Alla tuorein Tulosruutu.

Lue myös:

    Uusimmat