Ministeriön ripeä toiminta sai kiitosta – ongelmia Tukholman suurlähetystön lisäksi muuallakin

Suomen suurlähetystöjen henkilöstön edustajat kiittävät johdon puuttumista epäasialliseen johtamiseen.

Henkilöstön etujärjestön Ulkoasiainhallinnon virkailijayhdistyksen puheenjohtaja Juha Parikka pitää ulkoministeri Timo Soinin (ps.) ja valtiosihteeri Peter Stenlundin kommentteja merkittävinä.

– Ollaan todettu tyytyväisyydellä, että talon johto on tulossa samoille linjoille meidän kanssa. Nollatoleranssi on merkittävä uusi ote työpaikkahäirinnän ja -kiusaamisen kitkemisessä, Parikka arvioi.

Stenlund sanoi maanantaina suurlähettiläspäivillä, että suurlähettiläät tarvitsevat tukea johtamiseen ja alaisten toimintaan liittyvien tilanteiden selvittämiseen.

Ulkoministeri Soini puolestaan sanoi, että jokaisen työntekijän pitää saada asiallista kohtelua eikä "herroja pidä suojella".

Ongelmat eivät lopu Tukholmaan

Parikan mielestä ministeriön johto toimi ripeästi Tukholman lähetystön tapauksessa. Soini kertoi viime viikolla kotiuttavansa suurlähettiläs Jarmo Viinasen.

Taustalla oli sisäinen tarkastus, jossa selvitettiin muun muassa mahdollista epäasiallista käytöstä.

Parikan mukaan vuosittain edustustoissa tehtävä työtyytyväisyysbarometri paljastaa, että ongelmia on muuallakin.

– Siellä on aina vähintään muutama edustusto punaisella, eli on ongelmia tai vakavia ongelmia työhyvinvoinnissa ja työilmapiirissä.

Ulkoasiainhallinnon pääluottamusmies Leo Olasvirta ei pidä tilannetta hälyttävänä, kun ottaa huomioon, että työntekijöitä on noin 1 500.

Hänen mukaansa tärkeää olisi aina ottaa epäkohdat heti puheeksi. Olasvirta muistutti, että myös epäasiallisuutta kohdanneella työntekijällä on vastuunsa.

– Kyllä meidän jokaisen virkamiehenkin täytyy pikkuisen alaistaitoja osata ja ottaa puheeksi rohkeasti eikä jäädä luimistelemaan.

Presidentti ei usko Suomen maineen kärsivän

Helsingin suurlähettiläspäivillä vieraillut presidentti Sauli Niinistö ei usko, että Suomen Tukholman-suurlähetystön kerrotut ongelmat kolhivat erityisesti Suomen mainetta.

– En minä usko, että tässä Suomen maine on sinänsä kovinkaan pahasti kolhiintunut. Sattuu niitä tapahtumia muillekin länsimaille, muillekin länsimaisille ihmisille, Niinistö totesi.

Ulkoministeriö julkaisi maanantaina sisäisestä tarkastuksesta osin salatun muistion. Siinä monet haastatelluista mainitsivat myös kasvavan maineriskin.

Niinistön mukaan suurlähettiläs Viinasen siirtopäätös tulee presidentin esittelyyn tällä viikolla.

STT kertoi lisäksi viime viikolla, että Tukholman lähetystössä on kierretty veroja diplomaattistatusta hyväksi käyttäen.

– Jos sellaista on, niin totta kai sellainen pitää karsia pois, Niinistö sanoi.
Ulkoministeriö on kertonut tarkentavansa verottomia ostoksia koskevia käytäntöjään.

Lue myös:

    Uusimmat