Susijengi-laituri nousi eduskuntaan – kampanjoi ja kipparoi korisliigaseuraa samaan aikaan: "Ei missään nimessä optimaalista"

Eduskuntaan nousi viime sunnuntaina mielenkiintoinen nimi, kun 41 ottelua Susijengissä pelannut Ville Kaunisto tuli valituksi keskellä aktiiviuran kiireitä. 37-vuotiaan koripalloilijan mukaan huippu-urheilun ja kampanjoinnin yhdistäminen aiheutti valmentajille harmaita hiuksia. 

Korisliigajoukkue Kouvolan Kouvojen kapteeni tuli valituksi eduskuntaan Kaakkois-Suomen vaalipiiristä. Kokoomuksen listoilla ollut Kaunisto sai yhteensä 3753 ääntä. Kampanjoinnin kanssa samaan aikaan hän tahkosi 40 ottelua pitkän Korisliigan runkosarjan.

Huippu-urheilun ja kampanjoinnin yhdistäminen vaati tiukkaa aikatauluttamista.

– Se ei ollut missään nimessä helppo juttu. Ensin laitoin kalenteriin treenit ja pelit, sitten rakensin runkoa ympärille. Kyllähän se sumplimista oli, Kaunisto kertoi MTV Urheilulle.

– Lähdin sillä ajatuksella, että läpi mennään. Olen äärimmäisen kiitollinen ja nöyrä siitä kannatuksesta, jota olen saanut. 

Vuoden 2015 koripallon EM-kisoissa Suomea edustanut Kaunisto ei ole ensimmäistä kertaa politiikassa mukana. Hän on myös Kouvolan kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja. MTV:n Sinustako kansanedustaja -ohjelman voitto meni juuri Kaunistolle.

Politiikkaan lähteminen otti aikansa, sillä laituri pelasi vuosina 2004-2009 ja 2011-2013 ulkomailla, kunnes asettui Kouvolaan. Turkulaislähtöisen pelaajan mukaan yhteiskunnallinen vaikuttaminen kuuluu urheiluun.

– Olen pitänyt ammattiurheilussa suunnattomasti siitä, että asioihin voi vaikuttaa. Kun tulin takaisin Suomeen, oli mahdollisuus lähteä vaikuttamaan myös selvemmällä tasolla. Politiikka oli luonnollinen vaihtoehto. 

Urheilun arvot sopivat myös politiikkaan

Kaunisto on pelannut urallaan 41 ottelua Susijengissä. Suomessa hän on edustanut Kouvoja, Salon Vilpasta ja Piilosia. Ulkomaan vuosina laituri ehti nähdä Sveitsin, Italian, Espanjan ja Ranskan koripalloilua.

Hänen mukaansa huippu-urheilussa tarvittavat ominaisuudet ovat tärkeitä myös politiikassa.

– Urheilu on opettanut ahkeruutta, sitkeyttä, työntekoa ja ymmärrystä sekä voittamisesta että häviämisestä. Hyvin moni arvoistani kumpuaa urheilumaailmasta. Ihmisen pitää kantaa vastuu itsestään, mutta samalla uskoa siihen, että kaveri auttaa aina, jos tarvitsee.

Politiikka ei ole Kouvojen kopissa suuri puheenaihe. Ehdokkaaksi lähteminen kiinnosti enemmänkin seuran valmentajia, jotka haluavat pitää huolta Kauniston vireystilasta.

– Tämä on aiheuttanut valmentajille jonkin verran harmaita hiuksia. Minulla on ollut pari vuotta kuormitusta, joka on vain kiihtynyt tänä keväänä. En sano, että tämä olisi ollut sietämätöntä, mutta ei missään nimessä optimaalista.

Kouvojen kapteenilta ei tekeminen lopu, sillä hän valmistuu kesällä kauppatieteiden kandidaatiksi Iso-Britannian Northumbrian yliopistosta. Hän on myös hieman alle puolitoista vuotta vanhan pojan isä.

– Moni on hirvitellyt aikaongelmiani. Jos olen itse kiireeni valinnut, en voi oikein millään valittaa sitä. Olen itse halunnut tähän tilanteeseen. Kyllähän tässä on tavaraa ollut. 

– On hienoa huomata se, että työn tekemisestä on mahdollisesta saada palkintoa. Se kannustaa eteenpäin kertomaan, että työn tekeminen ja ahkeruus kannattavat.

Pudotuspelit alkoivat voitolla

Kaunisto päättää peliuransa kuluvaan kauteen. Lähes 20-vuotiseen uraan on mahtunut Korisliigan parhaan pelaajan palkinto vuonna 2011 ja Ranskan NM1-sarjan vastaava pysti vuosina 2012 ja 2013.

Suomenmestaruudet tulivat vuosina 2004 ja 2016. Mieleen ovat kuitenkin jääneet myös kirvelevät tappiot.

– Niistä on aina oppinut, oli kyseessä sitten ottelun häviäminen tai potkujen saaminen. Negatiiviset kokemukset ovat opettaneet sen, että ei auta muu kuin laittaa kengät tiukemmalle ja jatkaa. Jälkikäteen ajateltuna ne ovat olleet uran ja elämän yksiä tärkeimpiä hetkiä.

Ammattilaisurasta jäljellä on enää loppuhuipennus. Kouvot aloitti perjantaina Korisliigan puolivälierät Tampereen Pyrintöä vastaan ja nappasi avausottelusta voiton 93-85.

Uran jälkeen Kaunisto aikoo keskittyä penkkiurheiluun ja politiikkaan. Tunne viimeistä mestaruusjahtia ajatellen on tyyni.

– Jos on 40 pelin jälkeen kuudentena ja pelaa sarjan kolmosta vastaan, se kertoo jostain. En ole kuitenkaan yhtään huolissani. Pyrintö sopii ensimmäisellä kierroksella meille hyvin, koko joukkueella on luottavainen olo.  

Lue myös:

    Uusimmat