Susanna Penttilä tsemppaa Käärijää paljastavalla asullaan: "Tämä on päivän väri"
Yrittäjä ja malli Susanna Penttilä pyörittää kahta yritystä.
Yrittäjä Susanna Penttilä vieraili MTV:n Huomenta Suomessa kertomassa kuinka pyörittää sekä vaateliikettä, että menestyvää Only Fans -sivustoa.
Vihreään asuun pukeutunut Penttilä kertoo tsemppaavansa Suomen euroviisuedustaja Käärijää rohkealla asuvalinnallaan.
– Ajattelin tänään kannustaa Suomea voittoon. Tämä on päivän väri, Penttilä iloitsee ja kertoo katsovansa viisut ystäviensä kanssa.
Penttilä on toiminut vaatealan yrittäjänä 90-luvulta lähtien.
Sinnikäs nainen myöntää, että uraan vaatebisneksessä mahtuu niin ylä- kuin alamäkiäkin.
– Ensin tuli korona ja sitten Ukrainan sota. Sota on vaikuttanut enemmän kuin korona. Viimeisimpänä nyt tämä inflaatio, Penttilä kertoo vakavana.
Hän sanoo, että onneksi vakioasiakkaat ja verkkokauppa helpottavat liikkeen pyörittämistä.
Vaatebisneksen lisäksi Penttilä on perustanut menestyvän Only Fans -tilin, joka perustuu maksullisiin tilauksiin. Penttilä myöntää, että hän julkaisee sivustolla jopa varsin rohkeaa sisältöä.
Katso yllä olevalta videolta, kuinka Penttilä kuvailee työtään Only Fans -sisällöntuottajana ja millaista sisältöä sivustolta löytyy
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää