Suojelupoliisin entinen päällikkö ja myöhemmin eduskunnan pääsihteerinä pitkän ja arvostetun uran tehnyt Seppo Tiitinen avaa yhdessä Pekka Ervastin kanssa kirjoittamassaan kirjassaan oman päällikköaikansa villiä menoa.
Katso videolta Seppo Tiitisen haastattelu vuodelta 2015.
Tiitinen työskenteli Supon päällikkönä vuodesta 1978 aina vuoteen 1990. Kirjassa Tiitinen kertoo kuinka tiiviisti ja läheisesti hän työskenteli ensin presidentti Urho Kekkosen ja myöhemmin presidentti Mauno Koiviston kanssa.
– UKK otti tilanteen haltuun ensimmäisestä tapaamisestamme lähtien. Hän lateli minulle toimintaperiaatteet heti kättelyssä. ”Teillä täytyy aina olla ehdotus siitä, millä tavalla missäkin asiassa menetellään. Minä sitten päätän, tehdäänkö niin vai millä tavalla menetellään.”, Tiitinen kertoo Kekkosen ilmoittaneen.
Seppo Tiitinen työskenteli Suojelupoliisin päällikkönä vuosina 1978-1990. Myöhemmin hän toimi Eduskunnan pääsihteerinä.
Tiitinen ja Ervasti avaavat kirjassaan sitä kuinka eri maiden tiedusteluorganisaatiot Helsingissä toimivat ja miten Suojelupoliisi heidän perässään, mutta myös avoimesti heidän kanssaan kulkivat.
– Oli kyse idästä tai lännestä, mikään tiedustelupalvelu ei pyöritä poliittisen linjan osastoja pelkästään historiatiedon keräämiseksi. Toiminnalla pyritään selkeästi ja aktiivisesti vaikuttamaan asemamaan poliittisiin näkemyksiin, jopa päätöksiin. Konstit ovat monet. Ne vaihtelevat henkilökohtaisista kontakteista laajempaan informaatiovaikuttamiseen ja silkkaan propagandaan, Tiitinen sanoo.
Viina pelinappulana
Suomen ja muiden maiden välistä tiedusteludiplomatiaa on hoidettu virallisissa ja vähemmän virallisissa tapaamisissa. Tiitinen kertoo kirjassa kuinka eri henkilöt kävivät hänen kesämökillään Leppävirralla saunomassa ja hoitamassa isänmaidensa asioita.
Alkoholin käyttö näytti sekin vaativan oman taitonsa. Tiitisen mukaan piti osata ryypätä siten ettei koskaan juopunut.
– Kylpemässä siis aina käytiin jahka kerettiin, mutta isänmaiden kiireelliset asiat piti ehdottomasti hoitaa ensin alta pois. Saunakeskustelut olivat tietysti epävirallisia mutta silti asiapitoisia. Venäläinen vieraani (KGB-upseeri ja diplomaatti Viktor Vladimirov) oli sitä mieltä, että en juonut tarpeeksi. Tietysti minä join, mutta pidin tarkan huolen, että en juopunut.
Alkoholia osattiin käyttää myös hyödyksi. Pitkäaikaisen ministerin Ahti Karjalaisen alkoholiongelmat olivat hyvin tiedossa. Tiitinen kertoo, että Karjalaisen kohdalla tilanne paheni monesti juuri kriittisellä hetkellä ja mitä luultavimmin järjestetysti.
– Kun Ahdin vaikeudet toistuvasti pulpahtivat esiin, niin kumma kyllä aina hänen kylkeensä ilmestyi jostakin ”ystäviä”, jotka saivat tilanteen yleensä vain pahenemaan. Monesti vähän ennen tärkeää tilaisuutta tai juhlavastaanottoa, kun Ahdin olisi pitänyt olla erityisen skarppi, kuvaan ilmestyi aina sama Purjon pariskunta, joka järjesti hänet milloin minkäkinlaiseen kuntoon.
– Kysyin Ahdilta nimenomaisesti, oliko hän aivan varma pariskunnan ystävyydestä. Ulkopuoliset havainnot viittasivat täysin muuhun. Ahti kuitenkin vakuutti, että kyse oli aidosta ystävyydestä. Mitään ei siis ollut tehtävissä, Tiitinen jatkaa.
Koiviston matkassa
Supon päällikkönä Seppo Tiitinen oli tuttu näky presidentti Koiviston ulkomaan matkojen seurueessa. Tiitinen kertoo käymistään 19 presidentin kanssa tehdystä virkamatkastaan muutamia muistiin iskostuneita erikoisuuksia.
Vuonna 1986 oli vuorossa valtiovierailu Japaniin. Mukaan matkalle osallistui myös silloinen ulkoministeri Paavo Väyrynen (kesk.). Kiotossa keisarilliseen Kesäpalatsiin tutustuttaessa ulkoministeri oli eilisen pitkään venyneen juhlaillallisen jälkeen valitellut karmeaa janoa.
– Sopulien (lehtimiesten) kertoman mukaan Paavo äkkäsi palatsin puutarhassa kutsuvasti solisevan suihkulähteen, josta raikas vesi lorui seremonialliseen bambuvatiin. Niinpä Suomen ulkoministeri suoristautui ja saapasteli suojanauhojen ja satoja vuosia vaalitun sametinpehmeän sammalkerroksen ylitse kaivolle ja ryysti seremoniavedet kuivaan kurkkuunsa. Kun seurue oli kulkenut ohi, hovipuutarhurit ryntäsivät haravoiden kanssa pelastamaan sammalikosta, mitä vielä pelastettavissa oli, Tiitinen muistelee kirjassa.
Koivisto lasikoppiin
Vuotta aiemmin Tiitinen oli presidentin mukana Romaniassa. Paikallisessa autotehtaassa isännät halusivat kuljettaa Koivistoa tehtaan pienellä Dacialla, jonka Tiitinen kävi testaamassa ennakolta. Hän ei ollut kuitenkaan mahtunut takapenkille ja kertoi isännille ettei sinne mahdu myöskään paikalle kohta saapuva Suomen presidentti.
– Jostakin isännät sitten löysivät vähän saman tyyppisen kulkupelin, jolla paavia kuljetellaan maailmalla. Se oli malli, jonka lavalle on asennettu jonkinlainen kanakoppi. Siellä Koivisto sitten istui lasikopin sisällä ja heilutteli taas vastentahtoisesti suurta kättään, Tiitinen kertoo viitaten Koiviston nihkeään suhtautumiseen erilaisia suureellisia protokollanäytelmiä kohtaan.
Svetlana vei ja johtavat vikisivät
Tiitinen kertoo erinäisistä Suomessa toimineista vakoojista. Yksi mielenkiintoinen tapaus tuli ilmi heti Tiitisen päällikköuran alussa.
Ruotsin tiedustelupalvelu oli antanut vinkin hyvin epäilyttävästi käyttäytyneestä Svetlana Appelqvististä. Maahantulokiellon saaneen naisen puolesta alettiin kuitenkin toivomaan päätöksen purkua ja ilmeni, että naisella oli suhdetoimintaa laajalla kirjolla ilmeisesti aina pääministeritasoa myöden.
– Svetlanalta löytyi huomiota herättävän paksu pino nimikortteja talous- ja valtioelämän turhan nimekkäiltä vaikuttajilta. Taisipa joukossa olla yksi Suomen entinen pääministerikin. Oli ilmiselvää, että tällaiseen henkilöön Suponkin oli syytä kiinnittää huomiota.
– Supon kannalta oli outoa, että Appelqvistin kaltainen yksityishenkilö oli vapaasti päässyt liikkumaan merkittävissä liikemies- ja poliitikkopiireissä. Ilmeisesti hänelle oli annettu melkoisen vapaat kädet. Svetlana oli selvästikin ollut sen verran hyvä asiassaan, että hän sai operoida, miten parhaaksi näki.
– Kaikki kellot soivat, kun nähtiin, miten keskeisten päättäjien kylkeen hän pystyi hankkiutumaan, Tiitinen kertoo naisvakoojan taidoista suomalaisjohtajien suuntaan.
