Tähtitieteellinen loppulasku: Eduskunnan 100-vuotisviinien hinta nousi yli kymmenkertaisesti – 5,80 euron viinin hinnaksi tuli lopulta 79 euroa pullo!

Seppo Tiitinen: Olin pitkään empiväinen kirjan suhteen 17:30

Eduskunnan entinen pääsihteeri ja lähes kaiken politiikan kaapinpäältä nähnyt Seppo Tiitinen kirjoittaa tuoreessa kirjassaan eduskunnan satavuotisjuhlien järjestelyistä ja varsinkin viinien hankinnasta.

Satavuotisjuhlien järjestäminen ei ollut halpaa, eikä lopullinen viinilasku auttanut yhtään. Kohu oli valmis.

Berlusconi haukkui meikäläiset pöperöt

Vuodet 1992-2015 pääsihteerin tehtäviä hoitanut Tiitinen oli Paavo Lipposen delegaation mukana Etelä-Afrikassa joulun alla 2005.

Tiitinen kertoo tuoreessa kirjassaan Vakoilijoita ja veijareita, että matkalla lounastettiin Etelä-Afrikassa viininviljelijäksi ryhtyneen suomalaisen asianajajan luona. Siellä saatiin maistaa hänen viinitilansa valkoviinejä. hyviä olivat.

Tiitinen muistelee, että satavuotisjuhliin oli varattu jo kaikki muut juotavat. Punaviini ja kuohuvat sekä jälkiruokaviinit. Valkoviinin valinta oli vielä tekemättä, ja Zacharias Sundströmin tilan tuotteet olivat houkuttelevia.

Valkoviiniä ei oltu vielä tilattu siksi, että Italian silloinen pääministeri Silvio Berlusconi oli haukkunut suomalaisen ruuan, eikä Italiasta voitu mitenkään tilata viinin tippaakaan.

Halpaa juhlajuomaa

– Sundström tarjosi seurueellemme ihan juotavaa valkoviiniä, jonka putelihinta tilalla oli vain 5 euroa 80 senttiä. Niinpä todettiin, että tässä taitaakin nyt olla ihan sopiva juhlavalkoviini – varsinkin, kun hintakin oli kansaa puoltava, Tiitinen kirjoittaa.

Viiniä tilattiinkin noin tuhat pulloa juhliin. Huonosti kuitenkin kävi. Tuotevalvontakeskus huomasi kuitenkin puutteita viinifirman luvissa, ja juhlat menivät ilman Sundströmin tuotteita.

– Siinä vaiheessa, kun viinit olivat tulleet Suomeen ja niissä oli pienillä afrikkalaisilla käsillä liimatut juhlaetiketit valmiina 213 paikallaan, putelin hinta oli noussut jo noin 17 euroon, Tiitinen muistelee.

"Laadukkaan viinin hinta"

Eduskunnan hallintojohtaja Kari T. Ahonen halusi ryhtyä käymään oikeutta maahantuontifirmaa vastaan ja vaatimaan vahingonkorvausta. Hauska yksityiskohta oli se, että viinit myynyt Sundström oli itse maahantuojan asianajaja.

Suomen eduskunta hävisi jutun, mutta sai viinit vapautettua takavarikosta.

Pieni miinus oli se, että eduskunta joutui maksamaan vastapuolen ja omat oikeudenkäyntikulunsa.

Tiitinen muistelee kirjassaan, että yhden pullon hinnaksi muodostui hieman vajaan kuuden euron sijaan 79 euroa.

– Sitä voi jo pitää kohtuullisen laadukkaan viinin hintana. Hyväähän se kieltämättä oli, eikä juoma ollut lainkaan pilaantunut takavarikossa maatessaan. Ilolla sitä voitiin jälkeenpäinkin tarjoilla ja juoda.

Lue myös:

    Uusimmat