Superpeltipoliisit alentaneet nopeuksia ja vähentäneet onnettomuuksia – uusien tolppien valvonta-alueilla nolla liikennekuolemaa

1:34
Näin Suomen uudet superpeltipoliisit toimivat.

Poliisihallituksen mukaan uudet automaattiset nopeusvalvontakamerat ovat parantaneet liikenneturvallisuutta. Niiden valvonta-alueilla ei tapahtunut viime vuonna yhtäkään kuolemaan johtanutta liikenneonnettomuutta.

Poliisihallituksen poliisitarkastajan Heikki Ihalaisen mukaan valtateille 4 ja 6 pystytetyt uudenmalliset automaattiset nopeusvalvontakamerat ovat vähentäneet onnettomuuksia ja alentaneet nopeuksia. Ihalainen perustaa arvionsa Väyläviraston tietoihin.

– Marraskuussa 2019 selvitettiin lyhyen aikavälin tuloksia. Valvontatolpat olivat pystyssä jo vuoden 2018 syksyllä ja vaikuttivat turvallisuuden parantumiseen jo silloin. Liikenneturvallisuus on parantunut myös pidemmällä tarkastelujaksolla vuoden 2019 aikana, Ihalainen sanoo.

3 600 huomautusta ja 6 000 sakkoa

Tieosilta on lähetetty yhteensä noin 3 600 huomautusta ja noin 6 000 sakkoa.

Valvonnat aloitettiin yhdellä valvontapisteellä viime kesänä. Nyt kameroita on kattavasti.

Uudet kamerat toimivat tutkaperiaatteella, jossa mittaus tapahtuu muutamien kymmenien metrien matkalla ennen tolppaa.

Alla olevien taulukoiden tiedot perustuvat Väyläviraston dataan.

Nelostie, Lusi-Vaajakoski


KeskinopeusOnnettomuudetKuolleetLoukkaantuneet
2015–201791,2 (2017)48 (ka.)1,3 (ka.)16 (ka.)
2019893708

Kuutostie, Loviisa-Kouvola


KeskinopeusOnnettomuudetKuolleetLoukkaantuneet
2015–201790,4 (ka.)27,7 (ka.)1,7 (ka.)8,7 (ka.)
201987,11805

Lähde: Poliisihallitus

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja

    MTV Oy on osa Teliaa. Yrityskaupan myötä olemme päivittäneet tietosuojasivustomme ja tietosuojakäytännöt. Päivitetyt tietosuojakäytännöt astuvat voimaan 15.4.2020. Lue lisätietoja tästä.