Suostumuksen puute raiskauksen tunnusmerkkinä koetaan kannattavaksi tavoitteeksi – asiantuntija seksuaalilainsäädännön uudistuksesta: "Se vahvistaa uhrien asemaa"

3:12
Työryhmä ehdottaa suostumuksen puutetta raiskauksen tunnusmerkiksi – näin asiantuntija kommentoi lakiesitystä

Hallituksen asettama työryhmä ehdottaa, että raiskausrikokset pitäisi muuttaa suostumusperusteisiksi, mikä on asiantuntijoista hyvä asia uhrien kannalta. 

Nykylainsäädännön mukaan raiskauksen tunnusmerkit täyttyvät, jos uhri pakotetaan sukupuoliyhteyteen väkivalloin tai sillä uhkaamalla. 

HUSin Raiskaustukikeskuksen psykologi Pertti Hakkaraisen mukaan työryhmän ehdotus on kannatettava tavoite kahdestakin syystä. Ensinnäkin, kyse on periaatteesta. 

– Nyky-yhteiskunnassa ei voida ajatella, että tällaista seksuaalista toimintaa tehtäisiin ilman toisen vapaaehtoista osallistumista, Hakkarainen toteaa MTV Uutisille.

Hakkarainen painottaa, että moni raiskauksen uhriksi joutunut henkilö ei syystä tai toisesta ole uskaltanut sanoa tekijälle vastaan. 

– Käytännössä tapaan työssäni uhreja, jotka ovat olleet niin peloissaan, etteivät ole uskaltaneet tehdä mitään siinä tilanteessa – ei ole tarvittu väkivaltaa, mutta silti he ovat kärsineet seksuaalisesta väkivallasta, Hakkarainen havainnollistaa käytännön esimerkin kautta. 

Tätä mieltä mieltä asiantuntija on uudistuksesta

Oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin (RKP) seksuaalilainsäädännön kokonaisuudistuksella halutaan vahvistaa rikosuhrin asemaa. 

Hakkaraisen mukaan uudistuksella on todella vahvistava vaikutus, sillä on paljon ihmisiä, joiden ei ole helppo ilmaista omaa tahtoaan. 

– Se vahvistaa sekä ei uhriksi joutumista että uhrien asemaa, kun ei tarvita väkivaltaa tai sen uhkaa enää, Hakkarainen perustelee.

Hakkaraisen mukaan usein seksuaalirikostapauksissa ei ole silminnäkijöitä ja todistajia: on vain uhri ja tekijä. Miten mahdollinen lakiuudistus vaikuttaisi poliisin työhön? Katso videolta!

Tällainen on raiskauksen uhri Suomessa

Hakkaraisen mukaan suurin osa Raiskaustukikeskuksen asiakkaista on alle 30-vuotiaita. 

– Oikeastaan noin puolet on alle 25-vuotiaita, nuoria naisia, Hakkarainen profiloi. 

– Täytyy kuitenkin muistaa, että seksuaalirikosten uhreja on ihan kaikista ikäryhmistä ja kaikista sukupuolista, hän painottaa. 

Siinä, missä valtaosa uhreista on naisia, Raiskaustukikeskuksen näkemyksen mukaan suurin osa tekijöistä on miehiä. 

– Tekijät ovat tyypillisesti uhrille jollain tavalla tuttuja, Hakkarainen sanoo.

2:21
Raiskausrikokset tulisi muuttaa suostumusperusteisiksi, ehdottaa hallituksen asettama työryhmä – tästä on kyse

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja