Suomessa olisi syytä siirtyä seksuaalirikossääntelyyn, joka perustuu suostumuksen puuttumiseen, sanoo akatemiaprofessori Johanna Niemi Turun yliopiston oikeustieteellisestä tiedekunnasta.
– Seksuaalirikoslainsäädäntö ei vastaa nykykäsitystä seksistä. Sen on perustuttava osapuolten suostumukseen, muuten kyse ei ole seksistä, vaan rikollisesta teosta, Niemi sanoo.
Saksa lisäsi heinäkuussa rikoslakiinsa "ei tarkoittaa ei" -periaatteen. Se tekee rangaistavaksi seksuaaliset teot, jotka eivät perustu osapuolten yhteiseen suostumukseen. Aikaisemmin uhrin on pitänyt osoittaa kieltäytyneensä seksistä ja vastustaneensa tekijää fyysisesti.
Suomessa seksuaalirikosten määritelmä on ollut laajempi kuin Saksassa: esimerkiksi raiskauksen uhrilta ei edellytetä fyysistä puolustautumista, vaikka lainsäädäntö painottaakin väkivaltaa tai sen uhkaa rikosten arvioinnissa.
Vasemmistosta ja vihreistä kannatusta
STT kysyi seksuaalirikossääntelyn tilasta mielipiteitä poliitikoilta, jotka ovat perehtyneet oikeuspolitiikkaan tai jotka ovat muutoin merkittävässä asemassa. Vasemmistoliitto on kirjannut tavoitteekseen raiskaussäännöksen muuttamisen niin, että suostumuksen puuttumisesta tulee tunnusmerkistötekijä.
– Uskon, että Suomessa päädytään tällaiseen sääntelyyn ennemmin tai myöhemmin, sanoo kansanedustaja Anna Kontula.
Myös lakivaliokunnassa istuva Sanna Marin (sd.) kannattaa suostumuksen puuttumiseen perustuvaa sääntelyä. Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto antaa niin ikään varovaisen tukensa lainsäädännön muuttamiselle, vaikkei hän omien sanojensa mukaan tunne Saksan tilannetta tarkasti.
Lakivaliokunnan puheenjohtaja Kari Tolvanen (kok.) ja RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson puolestaan katsovat, että raiskauksista voisi olla nykyistä vaikeampaa saada näyttöä, jos lakia muutetaan.
– Toki asian kehittymistä täytyy seurata, Henriksson sanoo.
Oikeusministeri Jari Lindström (ps.) ei halunnut kommentoida asiaa Porin SuomiAreenassa.
"Uhrin täytyy olla toimintakyvytön"
Vuodesta 2014 Suomessa on määritelty raiskauksiksi myös tapaukset, joissa väkivaltaa tai sen uhkaa ei ole, mutta joissa tekijä käyttää hyväkseen sitä, että uhri on esimerkiksi pelkotilan takia kykenemätön puolustautumaan tai muodostamaan mielipidettään.
Niemen mukaan säännös on ongelmallinen.
– Ei riitä, että uhri sanoo ”ei”. Hänen täytyy olla lain mukaan toimintakyvytön, jotta lisäedellytys täyttyy ja raiskauksen tuomitsemiskynnys ylittyy.
Niemen mielestä laista heijastuu yhä käsitys, jonka mukaan uhrilla on velvollisuus puolustautua.
– Vuoden 1734 ja 1889 rikoslait edellyttivät, että naisen pitää vastustaa tekijää ja suojella kunniaansa. Ajatus välittyy laista edelleen, vaikkei tätä sanota suoraan.
Kun Suomen seksuaalirikoslakeja viimeksi uusittiin, pohdittiin, voitaisiinko suostumuksen puuttuminen lisätä lakiin. Hallituksen esityksessä kuitenkin todetaan, että suostumuksen ilmaiseminen ja arvioiminen voisi johtaa tulkintaongelmiin.
Niemi korostaa, ettei suostumuksen nimenomainen ilmaiseminen ole tarpeen kaikissa tilanteissa: jaettu halu seksiin voidaan kommunikoida eri tavoin, myös sanattomasti.
– Uskon silti, että suostumukseen perustuva sääntely lähettäisi yhteiskunnalle viestin, että epäselvissä olosuhteissa suostumuksesta pitäisi aina ottaa selvää.