Samat ongelmat ovat toistuneet sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) toiminnassa, vaikka niitä on nostettu esiin koronapandemian aikana useaan kertaan, sanoo eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin.
Hänen mukaansa pandemian aikaisissa toimissa on toistunut kaksi ongelmaa: epäselvyys siitä, onko annettava ohje velvoittava vai suositus, sekä viranomaisten oman toiminnan lainmukaisuudesta huolehtiminen.
Lue myös: Apulaisoikeusasiamiehen kanta Astra Zenecan koronarokotteesta hämmentää – "Kunnille ei jäänyt varaa harkita"
Apulaisoikeusasiamiehen viime perjantaina antaman ratkaisun mukaan THL sekä sosiaali- ja terveysministeriö (STM) toimivat keväällä lainvastaisesti, kun 65–69-vuotiaita pakotettiin monissa kunnissa ottamaan lääkeyhtiö Astra Zenecan koronavirusrokotetta, vaikka rokotteen mahdollisista haitoista oli saatu uutta tietoa.
Aiemmin apulaisoikeusasiamies on arvostellut STM:n ja THL:n menettelyä muun muassa vanhusten tapaamisten rajoittamisesta hoivayksiköissä sekä yli 70-vuotiaita koskevan ohjeistuksen osalta.
– Olemme aiemminkin ohjanneet, nyt olimme erityisen huolestuneita. Nyt kun tehtiin tätä (Astra Zenecaa koskevaa) ratkaisua, näytti siltä, että tämä toistuu, Sakslin sanoo STT:lle.
Ministeriö vastuussa hallinnonalan lainmukaisesta toiminnasta
Sakslinin mukaan on sinänsä ymmärrettävää – muttei lainmukaista – että viestinnässä on ollut vaikeasti ymmärrettävää, ovatko ohjeet velvoittavia vai vain suosituksia.
– Silloin jos on velvoittavaa, niin ministeriöllä tai millä tahansa viranomaisella joka ohjaa, täytyy olla se toimivaltaperusta jossain laissa, Sakslin tähdentää.
Lainmukaisuuden varmistamisen osalta Sakslin katsoo, että jokaisella julkista valtaa käyttävällä toimijalla on velvollisuus huolehtia siitä, että oma toiminta on lainmukaista.