Suositukset lapsen kuljettamisesta autossa muuttuivat – yhdestä harhaluulosta suomalaiset eivät tunnu pääsevän eroon
Vaikka moni pitää lapsen kuljettamista autossa äärettömän arkisena toimenpiteenä, on siinäkin mahdollista tehdä ajattelemattomuuttaan tai tietämättömyyttään virheitä, jotka voivat vaarantaa lapsen turvallisuuden. Pari vuotta sitten tehtyjen seurantojen mukaan näin myös tapahtuu.
Poliisi ja Liikenneturva toteuttivat vuonna 2019 turvaistuinratsioita, jotka paljastivat lukuisia puutteita autoissa matkustaneiden lasten turvallisuudessa.
Alle kolmevuotiaiden lasten turvaistuimissa tai niiden käytössä ongelmia oli yli puolella, ja yli kolmevuotiaiden istuimissa kolmanneksella. Useammassa kuin joka kymmenennessä pysäytyksessä selvisi, että turvaistuinta käytettiin väärin. Täysin ilman turvavyötä matkusti muutama prosentti lapsista.
Nykyisen tieliikennelain mukaan lapsella on oltava autoillessa turvaistuin 135 senttimetriä pitkäksi asti, eikä alle 3-vuotiasta lasta ei saa koskaan kuljettaa henkilö-, paketti- tai kuorma-autossa ilman turvalaitetta.
Suosituksista sen sijaan käydään edelleen runsaasti keskustelua.
Esimerkiksi Liikenneturva suosittelee lapsen matkustavan selkä menosuuntaan asennetussa turvaistuimessa mahdollisimman pitkään, kuitenkin vähintään 4-vuotiaaksi.
– Turvalaitteiden kehittymisen myötä vaihtoehtoja pitkään selkä menosuuntaan matkustamiseen on entistä enemmän ja monissa turvaistuimissa selkä menosuuntaan matkustaminen on mahdollista huomattavasti pidempään kuin vain 4-vuotiaaksi, Liikenneturvan koulutusohjaaja Elias Ruutti kertoo MTV Uutisille.
Liikenneturvan alkuvuodesta 2021 päivitetyn ohjeistuksen mukaan lapsen tulisi matkustaa turvavyöistuimessa 150-senttiseksi asti.
Vältä kohtalokkaat virheet
Yksi yleisimmistä istuinten kanssa tehtävistä virheistä on vöiden väärä reititys.
Esimerkiksi turvakaukaloa asennettaessa auton turvavöillä saattavat lannevyön ja olkavyön reititys sekoittua keskenään, mikä taas voi aiheuttaa äkkipysähdyksessä turvakaukalon kiepsahtamisen irti turvavyöstä.
Toinen yleinen riskitilanne muodostuu, jos turvavyötä ei pujoteta sille tarkoitettuihin ohjaimiin. Jos vyö ei kulje ohjainten kautta, vyö saattaa luistaa törmäyksessä ja turvakaukalo irrota.
Lyhyt matka on vaarallinen tekosyy
Liikenneturvan suunnittelija Ida Maasalo kertoo MTV Uutisille sitkeästi suomalaisten mielissä istuvasta yleisestä harhaluulosta. Moni nimittäin ajattelee, että lasten turvaistuimien käytöstä voidaan joustaa, jos ajettava matka on lyhyt.
– Lyhyt matka ei ole syy olla huolehtimatta siitä, että lapsi istuu asianmukaisessa turvalaitteessa. Suurin osa onnettomuuksista tapahtuu kuitenkin lähellä kotia, Maasalo muistuttaa.
Kognitiotieteilijä Maasalon mukaan toinen tutkimuksissa esiin tullut asia on, että vanhemmat usein hoitavat lapsiaan ajon aikana, kuten ruokkivat heitä tai nostelevat heiltä tippuneita leluja.
– Ehkä tällöin on käsitys siitä, että tämä on turvallista. Kuitenkin kaikki ajamiseen liittymätön toiminta nostaa kuljettajan riskiä aiheuttaa kolari. On tärkeää, että kuljettaja keskittyy vain ajamiseen, hän korostaa.
Maasalo vinkkaa, että jos lapsi viihtyy huonosti autossa, kannattaa ajaa niin, että toinen aikuinen on mukana.
– Toinen aikuinen voi auttaa lasten hoidossa ja mahdollistaa kuljettajan keskittyminen ajamiseen.
Lähde: Liikenneturva
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää