Suosittu F1-tallipäällikkö sai tylyt lähtöpassit – syy selvisi

F1:stä pamahti sangen kova uutinen, kun yhdysvaltalaistiimi Haas lähti eri teille tallin pitkäaikaisen nokkamiehen Günther Steinerin kanssa. Nyt Haasin omistaja Gene Haas kertoo suoran syyn päätöksen taakse.

Steiner ehti toimia Haasin tallipäällikkönä koko jenkkitiimin F1-historian ajan (2016–2024). Steinerin komennuksessa Haas ylsi parhaimmillaan viidenneksi F1:n valmistajien MM-sarjassa.

Tuoreeltaan Haas on kuitenkin valahtanut joukon hännille. Päättyneellä kaudella jenkkitiimi keräsi kasaan vain 12 pistettä, ollen valmistajien sarjassa viimeinen eli kymmenes.

Tallin omistaja Gene Haas myöntää, että heikot tulokset johtivat ratkaisuun, jossa Steinerille ei tarjottu enää jatkoa.

– Kyse oli suorituskyvystä ja tuloksista, Gene Haas myönsi F1.com:lle.

– Kahdeksas kausi, yli 160 kisaa, emmekä ole olleet kertaakaan palkintokorokkeella. Parin viimeisen kauden aikana olemme olleet joko kymmenes tai yhdeksäs. En sano, että tuo on täysin Güntherin vika, mutta tuntui siltä, että nyt on hyvä hetki tehdä jotain ja hakea erilaista suuntaa. Vaikutti siltä, että meidän ei kannata jatkaa sillä tiellä, millä olimme, koska se ei tuntunut toimivan, Haas jatkoi.

Steiner nousi suursuosioon Netflixin F1-sarjan myötä. Hän on jakanut ohjelmassa todella napakoita kommentteja, kirosanoja säästelemättä. Suora tyyli on vedonnut katsojiin.

– Pidän Güntheristä, hän on hieno tyyppi ja hänellä on vahva luonne, Gene Haas kiitteli tallin ex-pomoa, jatkaen perään:

– Meidän kautemme loppui hyvin haastavissa merkeissä. En ymmärrä sitä alkuunkaan. Nuo ovat hyviä kysymyksiä, joita pitää kysyä Güntheriltä. Eli että mikä meni vikaan.

– Loppupeleissä kyse on siitä, miten pärjäämme. Minulla ei ole mitään kiinnostusta olla taas kymmenes, Haas kertoi brutaalin suoran syyn Steinerin lähtöpäätöksen taakse.

Haasin tallipäällikkönä toimii jatkossa Ayao Komatsu, joka oli aiemmin jenkkitiimin pääinsinööri.

Lue myös:

    Uusimmat