Suosikkijuontaja Alma Hätönen oli nuorena varma, ettei hänestä olisi ainesta televisioon – sattuma päätti toisin: "Muut ihmiset puskivat, kun mä en uskaltanut"

Pelottavat oireet alkoivat, kun suosikkijuontaja Alma Hätönen oli parikymppinen – nyt hän kertoo sairaudestaan 9:07
Katso Alma Hätösen erikoishaastattelu.

Alma Hätönen todisti oman potentiaalinsa oikeille ihmisille jo nuorella iällä. Tämän myötä hänestä tuli koko kansan tuntema ääni sekä kasvo, joka peräänkuuluttaa keskustelua feminismistä.

Helsingin Alppipuistossa helleaurinko paahtaa jo aamulla. Suihkulähteessä solisee vesi ja aamulenkeille raahautuneet reippailijat heräilevät hiljalleen uuteen kuumaan kesäpäivään.

Alma Hätönen, 31, on aloittanut päivänsä jo monta tuntia aiemmin. Aamuradiotyön myötä herätyskello pärähtää soimaan puoli viideltä joka aamu. Aamuherätyksiä lieventää nyt tieto siitä, että pian saa toden teolla tehdä jotain, mihin ei ole pitkään toviin ollut kunnolla aikaa: levätä hieman ja hengähtää.

– Loma häämöttää, olen hyvin iloisin mielin sen suhteen, juontaja myhäilee hymyillen.

Tällä hetkellä Hätönen juontaa radiossa HitMixin aamuohjelmaa yhdessä Tuomas Rajalan kanssa. Tämän päälle hän on ollut mukana kolmessa televisiotuotannossa viime syksystä tähän päivään. Hätönen nähtiin tässä ajassa juontajana ohjelmissa Big Brother Suomi, Selviytyjät Suomi Extra sekä Paratiisihotelli Suomi.

Töitä on toden totta paahdettu, ja kovaa. Viime vuosien aikana Hätönen on noussut tunnetusta radioäänestä myös koko Suomen tuntemaksi televisiokasvoksi.

– Olen tehnyt aika paljon töitä, mikä on ollut ihanaa. Ja olen hirveän kiitollinen siitä, sillä tiedän, ettei kulunut puolitoista vuotta ole ollut kaikille erityisesti tapahtuma- ja kulttuurialalla helppo.

Ennen päätymistään televisioon Hätönen oli pitkään tunnettu YleX:n radioääni. Radioon töihin päädyttiin puolittaisen sattuman sekä onnenkantamoisen kautta.

Kymmenen vuotta sitten Hätönen haki opiskelemaan Helsingin Metropoliaan televisio- ja radiotyölinjalle, ja pääsi sisään. Tuolloin vakaa tarkoitus oli päätyä työskentelemään kameran toiselle puolelle. Opiskeltuaan vuoden Hätönen pääsi työharjoitteluun kesäksi Basso Radioon, jossa teki töitä kirjoittavana sekä kuvaavana toimittajana.

Harjoittelun jälkeen Hätönen jatkoi koulunkäyntiä vielä noin puolen vuoden ajan, kunnes vastaan tuli YleX:n työpaikkailmoitus. Kanavalle haettiin aamutoimittajaa, joka pystyy ottamaan valokuvia sekä käy lähetyksessä kertomassa päivän polttavan viihdeuutisen kerran tai kahdesti päivässä ja kirjoittaa lisäksi YleX:n nettiin pop-uutisia. Ilmoitus kiehtoi ja kiinnosti.

– Sitten ajattelin, että haen sitä työpaikkaa, vaikka eihän ne tietenkään ota ihmistä, kenellä ei ole mitään radioalan koulutusta. Meillä ei ollut koulussa edes alkanut vielä radiotyön kurssi. Mutta ajattelin, että haluan sen kokemuksen siitä, että millainen se hakuprosessi on, jotta sitten kun joskus oikeasti haen, niin tiedän, mitä se vaatii.

Tapansa mukaisesti Hätönen valmistautui hakuprosessiin mahdollisimman hyvin, mutta lähti hakemaan työpaikkaa kuitenkin sanojensa mukaan rennosti, takki auki, kuitenkaan haluamatta tuhlata kenenkään aikaa.

Kokeillaan, mitä tuleman pitää. On ihan hyvä käydä vähän näyttäytymässä, että on sitten tutumpi naama, kun ”sitten joskus” päätyy alalle, Hätönen ajatteli mielessään.

Ylellä kuitenkin tunnistettiin Hätösen potentiaali ja hänet haluttiin töihin. Ja Hätönen tarttui empimättä tilaisuuteen.

– Sille tielle olen jäänyt ja koulu jäi kesken. Wikipediassa itse asiassa lukee, että olisin valmistunut, mutta se ei pidä paikkansa, Hätönen nauraa.

Hätönen päätti, että mahdollisuuden saatuaan hän keskittyy täysillä työhönsä YleX:llä. Omat voimavarat eivät olisi riittäneet Hätösen mukaan siihen, että hän olisi tuolloin yhdistänyt työn ja koulunkäynnin. Hän halusi keskittyä hoitamaan toisen hyvin, ja valitsi näin työnteon.

– Tein tällaisen aika radikaalin ratkaisun, josta olen edelleen tosi pahoillani kaikille opettajille sieltä ammattikorkeasta, että hylkäsin heidät, enkä valmistunut, juontaja pahoittelee hymyillen.

Onnekas kokeilu starttasi uran

Vuosien radiotyöskentelyn jälkeen myös ovet mahdollisuuteen työskennellä kameran edessä alkoivat avautua hiljalleen. Vaikka alun perin Hätösen oli tarkoitus tehdä töitä kameran takana, oli hänen mielessään kutkutellut aina ajatus siitä, että esiintyminen kiinnostaa.

Jälleen kerran, Hätösen uran varrelle sattui ihmisiä, jotka tajusivat myös tämän potentiaalin hänessä.

– Sitä monesti puhutaan vaan, että kovalla duunilla pääsee pitkälle ja niin kuin kaikki olisi itsestä kiinni, ja mistä tahansa lähtökohdista voit ponnistaa mihin tahansa. Toki siinä mielessä, että meilläkin on lama-ajan perhe, joka menetti aikoinaan kaiken, niin siinä mielessä Suomessa on hienot mahdollisuudet, Hätönen kertoo.

– Tosi moni asia on kuitenkin puhtaasti tuurista kiinni, siitä, että olet oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Tosi moni asia on kiinni myös muista ihmisistä.

Ympärillä olevat ihmiset, erityisesti useat esimiehet ovat puskeneet ja työntäneet Hätöstä vahvasti eteenpäin uralla, haastaneet tätä kehittymään ja kokeilemaan uutta. Tätä myötä kutkuttava ajatus esiintymisestä muuttui lopulta todeksi, kun Hätönen päätyi televisiokameroiden eteen.

Hätönen tunnustautuu olevansa epävarmuuteen taipuvainen, jonka ajatusmalliksi vakiintui parikymppisenä alalle hakeutuessa, ettei hänestä kuitenkaan olisi ainesta televisioon.

– Ajattelin, ettei musta kuitenkaan ole siihen, että parempi, jos en ole esillä ja sitä ajattelee, ettei myöskään kestä sitä kritiikkiä, mikä tähän työhön kuuluu. Mutta vaikka joku asia pelottaa, mutta se on sitä mitä haluaa, niin sitten pitää vaan puskea. Ja mulla oli se, että muut ihmiset puskivat mua silloin kun mä en uskaltanut. Sitten sai sitä rohkeutta, ja itsevarmuutta ajan kanssa.

On sanomattakin selvää, että julkisuuden varjopuoli on ajoittain hyvinkin raskas. Hätönen on saanut osakseen ulkonäköönsä sekä muutoin henkilökohtaisuuksiin meneviä solvauksia sekä jopa uhkailua fyysisestä väkivallasta.

Yhä jotkut ovat sitä mieltä, että tämä kuuluu julkista työtä tekevän työnkuvaan, ja se on vaan kestettävä. Hätönenkin on törmännyt kommentteihin, joiden mukaan tämän työn valittuaan hänen, sekä muiden julkista työtä tekevien, olisi kestettävä myös sen äärimmäiset miinukset.

– Ei semmoisia pitäisi kenenkään joutua kohtaamaan. Onneksi itse olen saanut kasvaa julkisuuteen, olen ollut tosi nuori, kun olen aloittanut ja tehnyt pitkään sellaista työtä, jossa ei itse hirveän framilla olla. On oppinut suodattamaan sitä roskaa, mitä julkisuuden mukana tulee.

Oma sietokyky on kuitenkin koetuksella, vaikka olisi tottunut saamaan osakseen asiattomuuksia. Joskus on rauhallisempaa, mutta jos Hätönen on ollut selkeästi ollut jonkun asian myötä esillä, tulee ikäviäkin kommentteja myös enemmän.

Hätönen kertoo pyrkivänsä muistamaan, ettei yleensä kukaan, kenellä on itsellään hyvä olla, esitä kammottavia loukkauksia toista ihmistä kohtaan. Se on kuitenkin joskus erittäin vaikeaa pitää mielessä.

– Jos on esimerkiksi on joku juontaja kenestä ei tykkää, oli hän radiossa tai telkkarissa, niin sitten yleensä ihminen vaihtaa kanavaa. Sillä tavalla normaali ihminen toimii. Mutta sitten jos on tarve käyttää aikaa siihen, että loukkaa sitä ihmistä, niin sitten ehkä itsellä ei ole hirveän hyvä olla. Sitä kautta se täytyy jotenkin ajatella, mutta tottakai se silti sattuu. Se saattaa olla niitä asioita, joita ajattelee ennen nukkumaan menoa, että olenko tuollainen ihminen, mitä tämä toinen väittää. Tietenkin, eihän kukaan ole immuuni sille.

Feminismikeskustelu jatkukoon

Työnsä lisäksi Hätönen tunnetaan sanavalmiina feministinä, jota on kiitelty napakkuudestaan. Esimerkiksi vuonna 2019 Hätönen haastatteli suorassa lähetyksessä BB-studiossa kirjailija-koomikko Antto Terrasta, joka otti asiakseen arvostella Hätösen ulkonäköä yllättäen kesken haastattelun.

– Sä olet muuten livenä hyvännäköinen, Terras totesi Hätösen puheen keskeyttäen haastattelussa.

Hätönen ei jäätynyt kommentista, vaan kuittasi vieraalleen takaisin tiukan vastauksen.

– Kiitos, mä olen myös hyvin pätevä ammatillisesti ja älykäs ja hauska, Hätönen totesi tyynesti.

Tapaus sai aikoinaan runsaasti huomiota. Terraksen käytöstä kauhisteltiin, Hätösen kiiteltiin. Juontajan mukaan vastaus tuli tilanteessa hyvin nopeasti selkärangasta, sillä hän on urallaan kuullut vastaavaa kyllästymiseen asti. Vaikka Hätönen yrittää lähestyä asioita aina positiivisuuden kautta, se on mahdotonta, kun saa osakseen vähättelyä esimerkiksi sukupuolen tai ulkonäön perusteella.

– Toleranssi on aika nolla noihin nykyään.

Alla olevalla videolla Alma Hätönen kertoo, mitä hän ajatteli kun Antto Terras käänsi BB-haastattelun juontajan ulkonäköön.

Koomikko keskitti puheensa Alma Hätösen ulkonäköön kesken BB-haastattelun ja juontaja kuittasi kipakasti takaisin – näin hän muistelee tilannetta 2:07

Koska feminismi on vahva osa Hätöstä ja hänen omaa julkisuuskuvaansa, haluavat monet keskustella hänen kanssaan aiheesta. Viestejä tulee paljon, ja Hätönen toivoo, että hänellä olisi enemmän aikaa, jotta voisi vastata kaikille.

Keskustelut ovat monesti tärkeitä. Esimerkiksi hiljattain hän kertoo käyneensä hyvän keskustelun erään miehen kanssa, joka luuli, että Hätönen itse vihaa miehiä, ja lähti haastamaan juontajaa tästä. Feminismi ja miesviha ovat kuitenkin kuin yö ja päivä.

– Miehethän ovat ihania, naisethan ovat ihania, ja kaikki ovat ihania. Tässä feminismikeskustelussa on unohdettu se, ettei feminismin tarkoitus ole polkea miesten oikeuksia, vaan feminismissä koko pointti on, että miehet saavat olla juuri sellaisia miehiä, kuin he haluavat olla ja he ovat, Hätönen kertaa.

– Ei ole vaan yhtä tiettyä miehen mallia, johon kaikkien miesten pitäisi mennä. Kuten ei ole mallia, mihin naisten, muun sukupuolisten tai kenenkään tarvitsisi mennä. Vaan, että kaikilla olisi ne samat mahdollisuudet tässä elämässä, eikä ketään arvotettaisi sen perusteella, mitä siellä haarojen välissä on.

Kiireistä onnellisuutta

Työn ja uran luomisen vastapainona Hätösen arki kukoistaa onnea. Juontajan avomies, näyttelijä Jaakko Ohtonenpalasi takaisin Suomeen vastikään kymmenen kuukautta kestäneeltä työmatkalta ulkomailta. Syksyllä Ohtonen kuvasi Netflixin tulevaa Vikings: Valhalla -sarjaa, joka on huippusuositun Vikings-sarjan jälkeiseen aikaan sijoittuva spin off. Keväällä Ohtonen kuvasi puolestaan toista sarjaa, joka niin ikään tullaan näkemään Netflixissä.

Kuluneen kymmenen kuukauden aikana Ohtonen pääsi matkustamaan Suomeen vain kahdesti vähäksi aikaa. Nyt hän ja Hätönen pääsevät jälleen nauttimaan yhteisestä arjestaan yhdessä Shanti-koiransa kanssa sekä lomasta, jonka aluksi he suuntaavat pikimmiten mökille rauhoittumaan. Hätönen puhuu rakkaastaan hymyillen. Rakkaus kukoistaa yhä, vaikka kymmenen kuukautta erillään on ollut pitkä aika.

Työprojektien lisäksi Hätösellä on meneillään oman mökin rakennusprojekti, jonka tuomasta onnesta päästään nauttimaan myöhemmin. Mökistä on tarkoitus tulla pariskunnan kakkoskoti ja Hätönen haaveilee, että siitä tulee pariskunnan sekä heidän ystäviensä yhteinen turvapaikka, jonne kaikki ovat tervetulleita, koirat saavat juosta vapaina ja pihaa kaunistaa villikukkaniitty. Mökki tulee olemaan lepopaikka, josta voi helposti hypätä tekemään työprojekteja Helsinkiin.

– Mulla on ollut aina tavallaan aika keski-ikäiset haaveet, että nyt on Volvo alla ja mökki rakentuu. Sitten kun pääsee ehkä vielä jossain vaiheessa muuttamaan jonnekin vähän enemmän maalle, niin sitten rupeaa olemaan paketti kasassa.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.

Hätönen haaveilee myös siitä, että oppisi rauhoittumaan. Juuri hiljattain hän oli käynyt puolisonsa kanssa keskustelun siitä, että hänellä saattaa olla jopa hieman työnarkomanian suuntaan taipuvaisia piirteitä.

– Selkeästi täytyy jotenkin täyttää sitä arkea aina työllä tai jollain projekteilla. Ehkä seuraava projekti voisi olla, että harjoittelee vähän sitä, miltä arki tuntuu, kun se ei olekaan aivan täynnä.

Elämä on nyt kuitenkin kaiken kaikkiaan hyvää ja tasapainoista. Hätönen on vakiinnuttanut asemaansa suomalaisena mediakasvona ja ympärillä on tärkeitä ihmisiä, jotka kannustavat ja pitävät huolta. Ja seuraava askel voi olla aina hänelle itselleenkin yllätys.

– Eihän sitä ikinä tiedä, mihin elämä vie. Nyt meillä on hyvä olla näin. Kaikki on vallan mainiosti, meillä on meidän Shanti-koira, toisemme, paljon ihania ystäviä, niin ei tästä oikein mitään puutu.

Lue myös:

    Uusimmat