Suosikkibloggaaja kertoo masennuksestaan – ”Päällepäin ei varmaan kukaan arvaisi”

Aluksi Jenni Rotonen ei oikein hyväksynyt masennusdiagnoosiaan.

– Oikeastaan väitin jopa vähän vastaan, kunnes terapeutti luki jostakin kuvauksesta, mitkä ovat masennuksen oireet. Siinä kohtaa en enää voinut kiistää asiaa, koska olin kuin oppikirjaesimerkki niistä oireista, Rotonen kertoi lähetyksessä.

– Olo oli vähän epäuskoinen, koska olen aina ollut sellainen pärjäävä ja reipas tyyppi. Se ei sopinut ollenkaan omaan mielikuvaan itsestäni, Rotonen selittää.

Apua hän joutui hakemaan muutamaan kertaan ennen kuin todella sai sitä.

– Olin siinä mielessä hyvässä tilanteessa, että ymmärsin hakea apua aika varhain. Mutta jos masentunut on voimavarojensa äärirajoilla eikä apua heti saa, niin ei ehkä ole enää voimia hakea sitä uudestaan.

Puolen vuoden terapia auttoi Rotosta nopeasti.

– Oikeastaan jo se ensimmäinen käynti – että pääsin ylipäätään tapaamaan jotakin ammatti-ihmistä – tuntui laittavan itselläni pyörät liikkeelle niin, että ongelma alkoi pikkuhiljaa aueta.

"Mieli voi sairastua yhtä lailla kuin keho"

Rotonen ei ole koskaan kokenut masennusta tai siitä puhumista tabuna.

– Minulla on aina ollut aika avarakatseinen suhtautuminen mielenterveyteen ja siihen, että mieli voi sairastua yhtä lailla kuin keho. Minulle on ollut hirveän luontevaa myös hakea apua mielen ongelmiin samalla tavalla kuin menisin lääkäriin jonkin kehon ongelman takia.

– Myönnän kyllä, että kun puhuin masennuksesta ensimmäistä kertaa blogissani, joka kuitenkin tavoittaa kymmeniätuhansia ihmisiä, niin mietin, että mitenköhän ihmiset tähän suhtautuvat. Samaan aikaan mietin myös, onko tässä sellainen asia, jolla joku voi lyödä vyön alle.

Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan vastaanotto oli äärimmäisen positiivinen. Rotonen onkin huomannut, että mielenterveysongelmista on tärkeä puhua ääneen.

– Minäkin olen sellainen ihminen, josta päällepäin ei varmaan kukaan arvaisi, että olen voinut koskaan kärsiä masennuksesta – olen hyvin iloinen ja reipas tyyppi.

– Halusin myös näyttää, että masennuksesta voi selvitä. Se ei ole sellainen asia, joka välttämättä jää koko loppuelämän riesaksi tai leimaa ihmistä millään tavalla, Rotonen sanoo.