"SuomiAreena on kuin Suomi, siellä on kaikki" – kesän kiinnostavimmat keskustelut käyntiin Helsingissä, Porissa ja verkossa

SuomiAreena alkoi vuoden tauon jälkeen! MTV Uutiset Live seurasi avajaistunnelmia ennen aamukymmentä maanantaina.

Suomen suurin yhteiskunnallinen keskustelutapahtuma SuomiAreena pidetään tänä vuonna poikkeuksellisesti kahdella paikkakunnalla eli perinteisen Porin lisäksi myös Helsingissä. Koronan vuoksi SuomiAreena on tänä vuonna hybriditapahtuma, jonka kaikki keskustelut striimataan eli ne voi katsoa vaikka puhelimella mökkilaiturilta.

SuomiAreenan avajaisia voit seurata suorana lähetyksenä tästä artikkelista kello 9.30 alkaen.

MTV:n ja Porin kaupungin järjestämä ja aiemmin yksinomaan Porissa järjestetty SuomiAreena jouduttiin viime vuonna perumaan kokonaan koronan takia.

Tänä vuonna samasta syystä päädyttiin siihen, että keskusteluja on Porin lisäksi myös Helsingissä ja osa niistä toteutetaan puhtaasti striimattuina eikä yleisöä ole laisinkaan.

SuomiAreena järjestetään hybridinä Porissa, verkossa ja Helsingissä 2:15
Varma kesän merkki, MTV:n ja Porin kaupungin järjestämä SuomiAreena, toteutetaan tänä vuonna hybriditapahtumana.

SuomiAreenan vastaava tuottaja Johanna Tonttila on varsin tyytyväinen keskustelujen määrään.

– Keskustelu on tänäkin vuonna todella runsasta. Meillä on poikkeuksellisista oloista huolimatta yli 120 keskustelutilaisuutta, vaikka tapahtuma on puolet pienempi kuin normivuosina.

– Se kertoo siitä, että SuomiAreenalle on kiinnostusta ja tarvetta. On hienoa, että kahdella lavalla voidaan ottaa myös yleisöä paikalle kuulemaan keskusteluja livenä, Tonttila iloitsee.

Tilaisuuksia Porissa ja Helsingissä

Porissa SuomiAreenan keskusteluja voi seurata Kauppatorilla sijaitsevalla Pori-lavalla ja Helsingissä niin ikään Kauppatorin kyljessä sijaitsevalla Allas Sea Poolilla.

Osa Helsingin keskusteluista käydään MTV:n studioilla Pasilassa, mutta niitä yleisö ei pääse paikan päälle niitä seuraamaan vaan ne voi katsoa verkosta. SuomiAreenalla on myös oma televisiokanava, jolla näytetään ohjelmaa sekä Porista että Helsingistä.

Myös MTV3-kanavalla SuomiAreena näkyy ensi viikolla vahvasti aamusta alkaen joka päivä, kertoo SuomiAreenan TV-tuotantojen tuottaja Saara Rantanen.

– Uutisaamuissa on joka aamu vieraana edustus puolueista puoluepäivien mukaan. SuomiAreenan ohjelman sisällä on puolueitten järjestämiä tapahtumia, joita voi seurata netistä ja iltaisin myös televisiossa on ohjelmaa maanantaista perjantaihin alkaen kello 20.

Maanantaina, keskiviikkona ja torstaina iltakahdeksalta on luvassa politiikan puhetta kesäillassa.

– Jokaisessa ohjelmassa on vieraana kolme eduskuntapuolueen puheenjohtajaa tai jossakin tapauksissa varapuheenjohtajaa, jotka pitävät kukin vuorollaan poliittisen puheen, jonka antia MTV Uutisten yhteiskuntatoimituksen päällikkö Eeva Lehtimäki ja toimittaja Nina Rahkola ruotivat yhdessä kahden muun puheenjohtajan kanssa.

Jokaisen ohjelman viimeisen vartin aikana puheenjohtajat vaihtuvat ajankohtaiseen vieraaseen ja aiheeseen.

– Ensimmäisessä ohjelmassa maanantaina vieraana on Hanna Nohynek ja aiheena on korona. Keskiviikkona vieraana on Peter Vesterbacka ja torstaina aiheena on kotimaan matkailu, Rantanen listaa.

Puheenjohtajatentti ja presidentin kyselytunti

SuomiAreena on Suomen suurin yhteiskunnallinen tapahtuma ja se näkyy myös keskusteluissa: politiikkaa on luvassa paljon.

Tiistaina kello 20-22 vuorossa on suuri puheenjohtajatentti, johon on kutsuttu kaikkien eduskuntapuolueiden puheenjohtajat.

SuomiAreenan viimeisenä päivänä perjantaina 20-21 nähdään tasavallan presidentin kyselytunti, jossa Sauli Niinistö vastaa suomalaisten mieliä askarruttaviin kysymyksiin. Kansalaiset voivat osallistua lähettämällä videomuodossa tehtyjä kysymyksiä etukäteen osoitteeseen Saara.Rantanen@mtv.fi.

Politiikka ja muut SuomiAreenan ajankohtaiset aiheet näkyvät tietysti myös MTV:n Seitsemän ja Kymmenen uutisissa.

SuomiAreenan teemat luonto, digitaalisuus ja yhteisöllisyys

Politiikan lisäksi SuomiAreenassa on iso määrä muitakin aiheita. Tämän vuoden kolme pääteemaa ovat luonto, digitaalisuus ja yhteisöllisyys ja pääyhteistyökumppanit ovat Metsähallitus, MTV:n omistajayhtiö Telia sekä TietoEVRY.

– Luonto on ollut varsinkin koronaaikana monelle tärkeä ja se on varmasti löydettykin monella tapaa uudestaan. Ja pääyhteystyö Metsähallitus pystyy tähän varmasti tuomaan paljon uutta näkökulmaa, vastaava tuottaja Johanna Tonttila sanoo.

SuomiAreenan keskusteluissa teemoja myös yhdistetään keskenään.

– Esimerkiksi puhutaan siitä, minkälaista luontokokemusta voi saada digitaalisesti ja toisaalta siitä, mikä on digitaalisuuden merkitys yhteisöllisyydessä: onko se sen edistäjä vai saattaako se vaikuttaa negatiivisestikin, Tontila kertoo.

Keskusteluja laidasta laitaan

Tonttilan mukaan SuomiAreenan teemat ovat hyvin ajankohtaisia ja ne ovat nousseet yleiseen keskusteluun muutenkin kuin SuomiAreenan kautta.

– On kiinnostavaa kuulla esimerkiksi, miten luontokokemusta on rakennettu koronan aikana tai miten se on ehkä vaikuttanut yhteisöllisyyteen ja siihen, mitä yhteisöllisyys on. Lapset ja nuoret ovat käyneet etäkoulua ja ovat sitä kautta joutuneet elämään hyvin erilaisia vuosia. Mitä huomioita siitä on ja mitä niille asioille on kenties jo tehty? Ja tätä kaikkea meidän pääyhteistyökumppanimme esimerkiksi kaikki tuovat esille, Tonttila sanoo.

Tonttila nostaa esille muun muassa median valtaa ja kestävää kehitystä käsitteleviä keskusteluja.

– Tiistaiaamuna Allas Sea Poolilla käydään keskustelua siitä, kuka tuomitsee nykyajan Suomessa. Tämän kevään aikana on saatu seurata sitä, miten julkisissa tehtävissä olevia henkilöitä on joutunut julkisen paineen alle ja miten siinä asiat kehittyvät.

– Jalkapallon roolia kestävässä kehityksessä pohditaan keskustelussa, jossa on mukana maajoukkueen jalkapalloilija ja presidentti Tarja Halonen. Tilaisuudessa kysytään myös sitä, minkälaisen kuvan suomalainen jalkapalloilija antaa kestävästä kehityksestä? SuomiAreenassa on paljon hyviä keskusteluja, joissa kuullaan useita näkökulmia eikä tarjota vain sitä yhtä totuutta. Sen tyyppiset aiheet kiinnostavat minua itseäni ja varmasti monia muitakin.

SuomiAreenan TV-tuotannoista vastaava Saara Rantanen odottaa erityisesti luontoaiheisia keskusteluja.

– Olen suuri meren rakastaja ja SuomiAreenassa puhutaan paljon jätevesistä, meren hyvinvoinnista, Selkämerestä ja niin edelleen. Näitä luonto ja meriaiheita odotan. Olen myös retkeilijä, ja minua kiinnostaa esimerkiksi Porissa käytävä keskustelu "syötävää suolta". Karpaloita, hillaa ja sieniä, mutta mitä ihmettä muuta? Kyllähän se nyt pitää nähdä.

"SuomiAreena on kuin Suomi"

Rantanen korostaa, että SuomiAreenalla on paljon tarjottavaa myös niille, jotka eivät ole politiikasta niin kovin kiinnostuneita.

– Kova ydin on yhteiskunnallisessa puheessa ja politiikassa, mutta siellä on paljon muutakin ja hyvin inhimillisiä aiheita. SuomiAreena on kuin Suomi, siellä on kaikki.

SuomiAreenan aiheet kumpuavat tästä ajasta, tuottajat muistuttavat.

– Kun tehdään yhteiskunnallista, aiheet nousevat tästä ajasta. Korona toi esille esimerkiksi koululaisia ja opiskelijoita, jotka eivät etäkoulun jälkeen koskaan palanneet kouluun. Lapsissa ja nuorissa on asioita, joista pitää keskustella. Ilmastomuutos näkyy uutisissa: Kanada, jossa on hyvin samanlainen ilmasto kuin meillä, palaa. Kohta mekin voimme palaa ja meillä on jo paljon maastopaloja, Rantanen sanoo.

– Porissa puhutaan ruuasta teemalla Ruoka 2050, mitä se on ja kuka sen tuottaa? Nuoret, nuorten somenkäyttö ja myös kouluruoka ovat hienosti esillä keskusteluissa. Nämä ovat asioita, jotka näkyvät meidän monien arjessa, Tonttila listaa.

Näin seuraat SuomiAreenaa:

Mtv-palvelu välittää koko SuomiAreena-ohjelmiston.

MTV:n maksuton suoratoistopalvelu palvelee osoitteessa mtv.fi ja mtv-sovelluksena.

MTV3-kanavalla nähdään politiikan ajankohtaiset keskustelut iltaisin:

SuomiAreena: Politiikan puheet kesäillassa

ma 12.7. klo 20.00–21.00

ke 14.7. klo 20.00–21.00

to 15.7. klo 20.00–21.00

Juontajina Eeva Lehtimäki ja Nina Rahkola

SuomiAreena: Puheenjohtajatentti

ti 13.7. klo 20.00–22.00

Juontajina Jaakko Loikkanen ja Antonia Berg

SuomiAreena: Tasavallan presidentin kyselytunti

pe 16.7. klo 20.00–21.00

Haastattelijana: Vesa Kallionpää

Politiikan ajankohtaiset keskustelut katsottavissa myös mtv-palvelussa.

SuomiAreenaTV

Nostoja keskusteluista voi seurata helposti myös Digitan mahdollistamalta SuomiAreenaTV-kanavalta, jossa on käytössä osallistavat kyselyt HybridiTV-palveluita hyödyntäen. SuomiAreenaTV-kanavan löytää kanavapaikalta 38.


Lue myös:

    SuomiAreena-videot

    Uusimmat