Suomi uhkaa joutua EU:n tarkkailuluokalle – näin asiantuntija vastaa huoleen: "Ei pitäisi olla talouspolitiikan ykkösprioriteetti"

Helsingin yliopiston makrotaloustieteen professori Niku Määttänen rauhoittelee arvioita Suomen joutumisesta EU:n alijäämämenettelyyn.

Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn ja valtiontalouden tarkastusvirasto varoittivat eilen hallitusta EU:n tarkkailuluokalle joutumisesta. 

Rehn pitää todennäköisenä, että hallitus joutuu tekemään syksyn budjettiriihessä uusia lisätoimia julkisen talouden tasapainottamiseksi. 

Taloustieteen professori Niku Määttänen ei olisi EU:n alijäämämenettelystä kovin huolissaan. 

– Varmasti on todellinen riski sille, että komissio ottaa Suomen ikään kuin erityistarkkailuun huonon julkisen taloudellisen tilanteen takia. Mutta hyvinvoinnin kannalta paljon oleellisempaa on, että julkinen talous saadaan vakaammalle pohjalle pidemmällä aikavälillä.

– Voi myös olla aika vaikeaa, ja tulee käytännössä myös kiire varmistaa, että alijäämä jäisi jo tänä vuonna alle sen viitearvon, joka noissa finanssipolitiikan säännöissä lukee. Tämän takia itse ajattelen, että alijäämän varmistaminen, että se jäisi alle kolmen prosentin, ei pitäisi olla talouspolitiikan ykkösprioriteetti.

Arvonlisäveron nostosta helpotusta

Valtiovarainministeri Riikka Purra (kok.) muistutti tänään, että hallitus seuraa silmä kovana valtiovarainministeriön talouslukujen kehitystä. Hallitus taklaa alijäämää tänä vuonna nostamalla kiisteltyä arvonlisäveroa 25,5 prosenttiin. 

 – Olen moneen kertaan perustellut, että tämä typerä - kyllä typerä - kesken vuotta tukeva arvonlisäveronkorotus tehdään juuri vain tästä syystä, koska fiskaalinen tuotto verosta laskee alijäämää tänä vuonna, Purra totesi eduskunnassa.

Määttäsen mukaan hallitus on tehnyt jo päätöksiä, jotka pienentävät julkisen talouden alijäämää hallituskauden loppuun mennessä, ainakin siitä mitä se tänä vuonna on. 

– Uskon, että komissiokin ottaisi tämän huomioon ainakin lieventävänä asianhaarana, kun katsoo Suomen julkisen talouden hoitoa. 

Hallituksen budjettiriihi pidetään syyskuun alussa. 

Lue myös:

    Uusimmat