Suomi tarkastaa ensimmäisenä maailmassa Alakurtin tukikohdan – "tutustutaan uuteen naapuriin"

Venäläistä Alakurtin sotilastukikohtaa ei ole tarkastettu muiden maiden toimesta aikaisemmin.

Puolustusvoimat kertoi tänään, että Suomi tekee arviokäynnin Venäjän viime vuonna perustamaan sotilastukikohtaan Alakurttiin. Pääesikunnasta majuri Arto Toivanen kertoo, että Suomi haluaa tarkastaa Alakurtin sotilastukikohdan, koska sitä ei ole aiemmin Suomen tai kenenkään muun maan toimesta arvioitu.

– Lähialueellemme on perustettu uusi sotilasjoukko-osasto, josta on annettu Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Wienin asiakirjan mukaisen sopimuksen mukaiset tiedot ja Suomi haluaa todentaa näiden tietojen paikkansa pitävyyden, Toivanen kertoo Moskovasta.

– Jos tulee uusi joukko, niin on varmaan aika luontevaa, että uuteen naapuriin tutustutaan, Toivanen toteaa.

Hänen mukaansa kyseessä on luottamusta ja turvallisuutta lisäävä toimi.

– Avoimuus ja läpinäkyvyys ja todennettavuus ovat avainasemassa.

Tarkastusjoukko kolmihenkinen

Arviointikäynnin Alakurttiin tekee puolustusvoimilta kolmihenkinen tarkastusjoukko.

Suomi on tehnyt vuosittain arviointikäyntejä Wienin asiakirjan nojalla eri maihin, myös Venäjälle. Arviokäynnin aikana tarkastetaan Venäjän Etyjille ilmoittamien määrien paikkansapitävyys.

– Meille esitetään nämä tiedot, mitkä meillä on paperilla mukanamme, eli Etyjille annetut tiedot joukkovahvuudesta, henkilöstöstä ja raskaista aseista, kuten panssarivaunuista ja tykeistä.

– Joukkojen komentaja omassa esityksessään kertoo meille miten paljon hänellä on, sillä hetkellä kun me olemme siellä, henkilöstöä, paljonko on lomilla, sairaana ja niin edelleen. Samaten hän kertoo meille Wienin asiakirjojen alaisen ilmoitusvelvollisuuden alaisista raskaista aseista. Mikä on todellinen lukumäärä kyseisten aseiden ja niiden tyyppien osalta tällä hetkellä, majuri kuvailee arviointikäynnin esitystä.

Toivasen mukaan on mahdollista, että ilmoitetuissa luvuissa voi olla eroja todellisuuteen.

– Yhden tai kahden määrän kasvu ei ole lainkaan oleellista tai harvinaista. Näin tapahtuu jokaisessa joukko-osastossa ympäri maailmaa. Meillä on kuitenkin mahdollisuus kysyä, mikä tähän on johtanut ja meille annetaan siitä vastaus.

Toivanen kertoo, että yleensä vastaukset pääsääntöisesti tällaisissa tapauksissa on saatu, ja kaikki vastaukset ovat olleet puolustusvoimien mittapuulla tyydyttäviä.

Tarkastusjoukko kiertää kasarmeilla päivän aikana

Arviokäynnillä tutustutaan muun muassa myös joukko-osaston johtosuhteisiin, yleiseen infrastruktuuriin, ja joukko-osaston tehtävään. Esityksen jälkeen kolmihenkinen tarkastusjoukko saa tutustua sotilastukikohtaan myös jalan.

– Saamme kiertää joukko-osaston kasarmeissa, esikunnassa, ruokalassa, sairaanhoitotiloissa, harjoitusluokissa, opetustiloissa, simulaattoreissa ja lääkintähuollon toimipaikoissa. Mikäli käynnissä on joku harjoitus, niin saamme myös seurata harjoitusta, majuri kertoo.

– Meillä on mahdollisuus keskustella sotilaiden kanssa vapaasti, ei pelkästään esikunnan henkilöiden kanssa.

Arviointikäyntiin on varattu kolme päivää, joista itse arviointikäyntiin on varattu yksi työpäivä. 

– Wienin asiakirjassa puhutaan normaalista työpäivästä, joka on määritetty 12 tunniksi. Siinä ajassa saa tuonkin kokoisesta kohteesta äärimmäisen hyvän yleiskuvan, Toivanen arvioi.

Lue myös:

    Uusimmat