Suomi menettää jopa yli sata miljoonaa verotuloja pimeiden yritysten vuoksi – näillä aloilla sitä tapahtuu eniten

Suomessa on tuhansia epävirallisesti toimivia yrityksiä, jotka eivät maksa liiketoiminnastaan veroja, Verohallinto kertoo tiedotteessaan. 

Vuonna 2021 Suomessa oli arviolta jopa yli 7 000 yritystä, jotka harjoittivat elinkeinotoimintaa, mutta eivät kuuluneet arvonlisävero-, työnantaja- tai ennakkoperintärekisteriin. 

Suuri osa viranomaisrekisterien ulkopuolella toimivista yrityksistä harjoittaa harmaata taloutta, minkä vuoksi valtio menettää vuosittain 90–120 miljoonaa euroa verotuloja, sanoo johtaja Janne Marttinen Verohallinnon harmaan talouden selvitysyksiköstä.  

Harmaan talouden selvitysyksikkö selvitti rekistereiden ulkopuolella olevia yrityksiä verotarkastusaineistojen perusteella. 

Rekistereiden ulkopuolinen yritystoiminta voi olla esimerkiksi käytettyjen autojen kauppaa, jossa kauppias myy autoja käteisellä säännöllisesti useille eri asiakkaille. Koska kauppias ei ilmoita tuloja Verohallinnolle, verot liiketoiminnasta jäävät maksamatta. 

Epävirallista yritystoimintaa voivat olla myös esimerkiksi remonttityöt, joita tehdään pimeästi ilman kuittia.  

– Rekistereiden ulkopuolelle jäävillä yrityksillä on liiketoimintaa erityisesti työvoimavaltaisilla palvelualoilla: rakennus-, ravintola-, hius- ja kauneudenhoitoalalla sekä kaupan alalla. Nämä ovat perinteisiä harmaan talouden toimialoja, joilla on paljon muitakin harmaan talouden ongelmia, kuten pimeää palkanmaksua, Marttinen sanoo.

Selvityksen mukaan rekisterien ulkopuolella toimivissa yrityksissä on vastuuasemissa usein henkilöitä, jotka ovat aikaisemmin laiminlyöneet maksuvelvoitteensa. Selvityksen mukaan peräti 58 prosenttia epävirallisten yritysten vastuuhenkilöistä oli ulosotossa ja 16 prosenttia liiketoimintakiellossa. 

Lue myös:

    Uusimmat