Mainos

Suomi hyppäsi kahdeksanneksi Slovenian lentomäessä, Puola ylsi voittoon – "Homma ei ollut hauskaa eikä kivaa"

3:04
Videolla raporttia perjantain lentomäen kilpailusta, jossa Aalto oli 33:s.

Suomen mäkimiehet ovat hypänneet kahdeksanneksi maailmancupin kauden viimeisessä joukkuekilpailussa. Planican lentomäessä Suomen ykkösmies oli odotetusti ankkuri Antti Aalto.

Aalto venytti 214,5 ja 213 metrin hypyt.

–  Ei ollut ihan paras päivä mäessä, mutta kuitenkin hyvin lähellä hyvää, Aalto muotoili Hiihtoliiton äänitteessä.

Jarkko Määttä, Eetu Nousiainen ja Andreas Alamommo paransivat otteitaan toisella kierroksella. Määttä hyppäsi 192 metriä, Nousiainen 187,5 ja Alamommo 173 metriä.

Ensimmäisenä hypännyt Määttä venytti avauskierroksen 181,5-metrisen jälkeen 192 metriä.

– On positiivista, että sain parannettua eilisestä, mutta hyppääminen ei ole sillä tasolla, millä haluaisin sen olevan, Määttä sanoi.

– Hyppääminen oli varmaan huonointa, mitä olen täällä Planicassa tehnyt. Homma ei ollut hauskaa eikä kivaa, ja rupesin miettimään liikaa, Nousiainen kertoi.

Alamommo ilahtui, että pystyi parempaan kuin viime viikolla Norjan-kiertueella. Silti päällimmäiseksi jäi alavire.

– Aika kaukana tämä oli kuin se, mitä pystyin täällä viime kaudella hyppäämään, Alamommo kertasi.

Nousiainen ja Alamommo SM-kisoihin

Sloveniassa joukkuekilpailun voitti Puola 8,1 pisteen erolla Saksaan. Slovenia oli kolmas.

Nousiainen ja Alamommo totesivat, että kaudesta ovat jäljellä enää SM-kisat. Suurmäen Suomen mestaruudesta hypätään Rukalla 30. maaliskuuta.

Maailmancup päättyy sunnuntaina Planicassa henkilökohtaiseen kilpailuun. Suomalaisista siinä on mukana vain Aalto.

Juttua päivitetty klo 14.00: Lisätty suomalaisten kommentteja, otsikkoa muutettu.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja