Suomi dominoi hyvin ikävää tilastoa – kallein bensa ja toiseksi kallein diesel koko EU:ssa
Polttoaineiden hinnat ovat rikkoneet rikkomattomina pidettyjä ennätyksiä ja aiheuttaneet isoja lovia niin kotitalouksien kuin yritystenkin kassaan.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on entisestään kiihdyttänyt polttoaineiden hintojen nousua, mikä alkoi jo viime vuoden puolella.
Tuoreimpien EU-tilastojen mukaan bensiinin litrahinta on Suomessa peräti koko Euroopan unionin kalleinta. Dieselinkin litrahinta on kovempi ainoastaan Ruotsissa.
Autoliitto kertoo tiedotteessaan, että hallitusten toimenpiteet polttoaineiden hinnannousua vastaan ovat purreet monissa maissa, mutta eivät Suomessa. Energian korkea hinta toimii myös veturina inflaation kiihtymiselle.
Lue myös: Diesel on jo bensaa kalliimpaa – miksi dieselkuskin pitää maksaa vielä käyttövoimaveroakin?
Näin paljon bensa maksaa nyt
Vaikka polttoaineiden hinnat ovatkin huhtikuussa hieman laskeneet verrattuna maaliskuuhun, voi polttoainepumpulla vierailu hirvittää muitakin kuin kaikkein heikoimpia.
EU Weekly Oil Bulletin -tilaston mukaan 95-oktaanisen bensiinin litrahinta oli Suomessa viime maanantaina keskimäärin 2,174 euroa ja dieselin 2,198 euroa litralta.
Suomen lisäksi bensiinin hinta ylitti kahden euron rajan viidessä ja dieselin kolmessa EU-maassa.
Polttoaine.netin hintatietojen mukaan eilisen keskihinnat eri polttoainelaatujen osalta olivat seuraavat:
- 95E10: 2,172 €/l
- 98E: 2,259 €/l
- Di: 2,204 €/l
Suomi on pitkien etäisyyksien maa
Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen kertoo tiedotteessa, että polttoaineveron alentaminen on parhaiten ja täsmällisimmin liikkumiskustannuksiin vaikuttava toimenpide.
– Hallituksen jo suunnittelemat parannukset muun muassa työmatkavähennyksiin auttavat vain erittäin pientä osaa autoa tarvitsevista eikä jakeluvelvoitteen alentamisen vaikutuksia ole nähty eikä se muutenkaan vaikuta bensiinin hintaan merkittävästi, Nieminen huomauttaa.
Niemisen mukaan Suomessa oman auton käytölle ei ole samaan tapaan vaihtoehtoja kuin monessa muussa EU-maassa. Suomi on pinta-alaltaan unionin viidenneksi suurin maa.
– Meitä pienempiä ovat muun muassa 38 miljoonan asukkaan Puola ja 59 miljoonan asukkaan Italia, eikä 83 miljoonan asukkaan Saksakaan ole paljon Suomea suurempi.
Kallis polttoaine näkyy autoilun vähenemisenä
Autoliiton tuoreen kuluttajabarometrin mukaan 28 prosenttia suomalaisista on vähentänyt auton käyttöä arjen asioinnissa, vapaa-ajan ajeluista on karsinut 37 prosenttia ja töihin autolla kulkevista kymmenisen prosenttia on lisännyt muiden kulkutapojen käyttöä.
Tosin peräti joka kolmas barometriin vastannut ilmoitti, ettei ole vähentänyt autoiluaan lainkaan.
– Tuloksissa näkyy se, että nyt karsitaan kaikesta mahdollisesta, mutta usein auton käyttö on välttämätöntä. Siksi nousevat liikkumiskustannukset ovat pois muusta kulutuksesta, Nieminen toteaa.
Lähteet: Autoliitto, Polttoaine.net
Uusimmat
-
00:02
Juhlinta yltynyt monin paikoin levottomaksi: Poliisi alkanut tyhjentää puistoja – MTV Uutiset seuraa päättäjäisviikonlopun juhlintaa
-
22:46
Helsingissä roihuaa kaksi isoa tulipaloa: Suuri määrä kalustoa sammutustöissä
-
22:16
Lähde: Jarmo Kekäläinen palkkasi kohuvalmentajan
-
22:16
Tällä rivillä olisi voittanut loton 3 000 000 euron potin: Ensi viikolla potti kohoaa 4 000 000 euroon
-
22:04
Sofi Oksanen muistelee lämmöllä Kaija Saariahoa: "Hän oli huikea esikuva nuorille taiteilijoille"
-
21:57
Vastoinkäymiset päihittivät Sebastien Ogierin, mestarikuski paljasti ulosajonsa syyn – "Oli liian myöhäistä"
-
21:48
Biden allekirjoittanut velkakattoa koskevan lain: "Vältimme taloudellisen romahduksen"
-
21:43
Real Madrid näytti floppihankinnalle ovea
-
21:43
Laulujoutsenen järjestämä "ratsia" pysäytti Reijon mökkimatkan – lintuharrastaja äimistyi "liikennepoliisista": "En ole moista ennen nähnyt"
-
21:37
Esapekka Lappi kuittasi tallimääräyskysymyksen nasevasti, karut olosuhteet löivät ällikällä – "Ei pystynyt käsittämään"
-
21:16
Max Verstappen ylivoimaisesti paalupaikalle – Charles Leclerciltä täysi sukellus
-
21:14
Venäjän armeijaan yhdistettyjä Z-symboleja ilmestyi Hietaniemen puihin Helsingissä – "Järkyttävä mielenilmaus"
-
21:13
Hongkongissa otettu kiinni useita Tiananmenin verilöylyn muistopäivän takia: "Kumouksellista käytöstä"
-
21:09
Sebastien Ogierilla painajaismainen päivä – tähtikuski sai nuhtelut toiminnastaan
-
20:35
Ukrainalainen komentaja: Venäjän "mittavat tappiot" Bahmutin lähistöllä jatkuvat – MTV seuraa sotaa
-
20:29
Yhdysvaltalaiskonservatiivien läpi ajamalla lailla yllättävä seuraus: Raamattu kiellettiin utahilaiskouluissa, perusteluna "vulgaarisuus ja väkivalta"
-
20:28
Paulus, 27, haki Love Islandiin siskonsa innoittamana – näin hän ajattelee ohjelman mukana tulevasta näkyvyydestä: "Jos nyt jotakin hölmöä sattuu tekemään..."
-
20:17
Onko tässä paras tapa sitoa kengännauhat? Lääkärin videosta somehitti – "Ei koskaan löysty"
-
20:14
Esapekka Lapilta tärkeää tiimityötä, Sebastien Ogier ajoi ulos – näin Sardinian MM-rallin lauantai eteni
-
20:11
Erdogan vannoi virkavalansa – aukeaako Ruotsin Nato-solmu vihdoin?
-
Lataa lisää