Ympäristöministeriö on julkaissut uuden kiertotalouden ohjelmansa, jossa työryhmä ehdottaa muutoksia muun muassa jäte- ja kaivosalan verotukseen. Asiaa käsiteltiin myös MTV:n Uutisaamussa.
Tavoitteena on, että kiertotaloudesta tehdään Suomen talouden uusi perusta vuoteen 2035 mennessä.
Näin hillittäisiin luonnonvarojen ylikulutusta, ilmastonmuutosta ja luonnon köyhtymistä. Ohjelman mukaan samalla voitaisiin vahvistaa taloutta ja työllisyyttä.
Ympäristöministeri Krista Mikkonen (vihr.) oli MTV:n Uutisaamussa keskustelemassa muun muassa Suomen tulevista ympäristötavoitteista, kuluttamisen muutoksista ja kierotalousajattelusta.
– Se on kokonaisvaltaista ajattelua. Lähdetään siitä, että kaikki mitä mitä käytetään, käytetään tehokkaasti, tehdään pitkäaikaisia tuotteita ja sellaisia tuotteita, joita voidaan korjata. Kun tuotteen elinkaari on lopussa, niin materiaali käytetään uudestaan, ministeri täsmentää kiertotalouden ajatusta.
– Kaikkien ei myöskään tarvitse omistaa itse tuotteita, vaan voidaan hyödyntää jakamistaloutta.
Katso ympäristöministerin koko haastattelu yllä olevalta videolta.
Jätevero syynissä
Ympäristöministeriön ohjelman mukaan olisi myös selvitettävä, tarjoaisiko jäteveron laajentaminen tai veron korottaminen kannusteen vähentää jätteen syntyä.