Suomessa asuva amerikkalainen äänesti ennakkoon Clintonia: "Mitä ihmettä "pelle" Trump tekee presidentinvaaleissa?"

Maailma on seurannut USA:n presidentinvaaleja henkeään pidätellen, kun kaksi hyvin erilaista presidenttikandidaattia on ottanut mittaa toisistaan valtavassa mediajulkisuudessa.

– Gallupit ennustavat Hillary Clintonin voittoa, mutta lopullinen tulos on silti yhä arvoitus, sillä viime metreillä voi tapahtua yllätyksiä, Johanna Freundlich ennustaa

Trump ja Clinton jatkoivat syyttelyä 4:06

Suomessa asuva Freundlich on kaksoiskansalaisuutensa vuoksi seurannut sydän syrjällään presidentinvaaleja.

– Äänestän itse Clintonia ja toivon todella, että hän voittaa. Vaaleissa on jäljellä vain kaksi varteenotettavaa ehdokasta. Mikään Donald Trumpissa ei ole vakuuttanut minua, Freundlich paljastaa.

Freundlich ihmettelee suureen ääneen kaikkia niitä ihmisiä, jotka ovat liittyneet Trumpin kannattajajoukkoihin.

– Miten on mahdollista, että meillä on vain nämä kaksi ehdokasta loppusuoralla. Yhdysvallat on iso maa, jossa on osa maailman parhaista yliopistoista ja siellä asuu mieletön määrä taitelijoita ja älymystöä sekä visionäärejä, Freundlich pohtii.

Trumpin kannattaja uskovat itsekin menestyvänsä

Freundlich pohtii monien huulilla olevaa kysymystä, mitä tämä "pelle" Trump tekee ehdokkaana?

– Tämä on monelle varmaan vastareaktio sukudynastioita vastaan, joten he haluavat jotain aivan muuta kuin vanhaa valtaa eli Clintonin. Trump taas pyrkii luomaan mielikuvan siitä, että valitsemalla hänet – kaikki muuttuu.

– Ihmiset haluavat uskoa siihen, että minullakin menee kohta myös yhtä hyvin, jos olen tämän "voittajaehdokkaan" joukkueessa, analysoi Freundlich.

"Amerikassa asuvat ääripäät kaukana toisissaan"

Freundlich on asunut välillä vuosia Yhdysvalloissa, koska hänen isänsä on amerikkalainen. Uutisissa näkyvä Amerikka ei ole se, minkä hän sanoo tuntevansa omakohtaisesti.

– Amerikassa kaikki ääripäät ovat kaukana toisistaan. Minun olisi todella vaikea osoittaa kunnioitusta tällaista ihmistä kohtaan kuin Trump, joka puhuu niin isosta osasta ihmisiä halveksivaan sävyyn, paheksuu Freundlich.

"Äänestin aiemmin Obamaa"

Freundlich sanoo itse äänestäneensä aiemmin Obamaa, koska hän halusi valkoiseen taloon uusia tuulia.

– Minulle tai monille muillekaan Clinton ei ole superinnostava kandidaatti, mutta hän on ainut vaihtoehto vastenmieliseksi koetun Trumpin sijaan. Vaaleissa on toki muitakin todella hyviä ehdokkaita näiden kahden lisäksi, mutta vain nämä kaksi ovat nousseet todellisiksi voittajakandidaateiksi.

Freundlich sanoo tietävänsä lukuisia ihmisiä, joille esimerkiksi Bernie Sanders olisi ollut paras vaihtoehto.

– Tämä koko prosessi on ollut todella masentava. En ole uskaltanut ajatella mitä siitä seuraisi, jos Trump todella voittaa. Monet uskovat, ettei hän osaisi valkoisessa talossa tehdä mitään, mutta kyllä presidentti tuo mukanaan omat osaavat ihmiset, lisää Freundlich.

Freundlichin mielestä Clinton on monessa asiassa samoilla linjoilla kuin Obama eikä muutos ole iso, jos hänet valitaan.

– Annan oman ääneni Clintonille ja uskon sekä toivon, Hilaryn voittavan, päättää tänään Helsingissä ennakkoon äänestänyt Freundlich.

Ex-suurlähettiläs: USA:n vaalit johtajan kaipuuta ja loanheittoa 15:06

Lue myös:

    Uusimmat