Ojankaivajat lapioivat legendaarisen ravihevosen haudan auki, iskivät hampaat irti ja ottivat talteen – purukalusto pani alulle geenitutkimuksen, jossa kisataan nyt aikaa vastaan | MTV Uutiset
2:31Videolla Karin Hemmann ja Tuija Kirkinen kertovat muun muassa pirtuhevosena toimineen Lapukan leukaluun tarinan.
Julkaistu 19.05.2019 07:02
Sami Lindfors
sami.lindfors@mtv.fi
Kymmenen vuotta sitten biologi Karin Hemmannia haastateltiin Maaseudun Tulevaisuudessa väitöstutkimuksestaan, jota varten hän etsi puunpuremiseen taipuvaisia sekä kesäihottumaisia hevosia.
Jutun julkaisun jälkeen hän sai lukuisia yhteydenottoja, mutta yksi jäi erityisesti mieleen.
Puhelimeen oli tarttunut mies nimeltä Hannu Korkeamäki.Hänellä oli erityistä tarjottavaa: Murto-hevosen hampaita.
Ravimaailman legenda
Murto oli suomenhevonen ja suomalaisen ravimaailman legenda.
Suomen itsenäistymisen vuonna 1917 syntynyt ori oli aikansa maineikkaimpia ravureita. Se voitti ravikuninkuudet vuosina 1926 ja 1929. Se myös juoksi useita ennätysaikoja.
Vuonna 1936 Murto menehtyi ähkyyn ja haudattiin.
Ojankaivajat lapioivat legendaarisen ravihevosen haudan auki, iskivät hampaat irti ja ottivat talteen – purukalusto pani alulle geenitutkimuksen, jossa kisataan nyt aikaa vastaan
Murto juoksi uransa aikana useita ennätyksiä.
Myöhemmin ojankaivajat sattuivat osumaan lapioillaan Murton hautaan. Jostain syytä siltä oli päätetty iskeä lapiolla hampaita irti. Hampaat oli otettu talteen.
Lopulta osa hampaista päätyi Korkeamäelle, jonka hallussa ne olivat olleet toistakymmentä vuotta. Hän tarjosi niitä tutkimukseen, koska Murtolla saattoi olla kesäihottumaa.
Hemmann ei kuitenkaan tuolloin tarvinnut hampaita väitöstään varten. Asia jäi sikseen, kunnes se palasi taas mieleen pari vuotta sitten.
Ajatus syntyi nopeasti
Arkeologi Tuija Kirkinen oli istahtanut uudelle työpisteelleen, kun viereiselle paikalle saapui Hemmann.
Tuossa hetkessä hevosiin liittyvästä tutkimuksesta ei ollut vielä tietoakaan, mutta tilanne muuttui pian, kun tutustumisen yhteydessä kävi ilmi, että Kirkinen on arkeologi.
Hemmann mainitsi Murton hampaat, ja Kirkisen kiinnostus heräsi. Ajatukset ja keskustelut jalostuivat, ja syntyi ajatus suomenhevosen alkuperän tutkimisesta dna-näytteiden avulla.
– Tässä vaiheessahan minulla ei ollut mitään hajua, että mikä oikein on Murto, Kirkinen kommentoi naurahtaen.
Murton hampaat iskettiin irti ojankaivajien toimesta.
Pian kaksikko oli jo matkalla Lapualle tapaamaan Korkeamäkeä. Tutkijat halusivat tietää lisää hampaista ja Murton haudasta, jonka sijainnin mies tiesi.
Vierailu sattui viime tinkaan, sillä sairaus oli uuvuttanut Korkeamäen. Mies kuoli pian. Ilman tapaamista Korkeamäen hallussa olleet hampaat ja tieto olisivat todennäköisesti unohtuneet.
Nyt kaksikolla on edessään suorastaan CSI-henkinen työ modernin teknologian turvin. Aiemmin karvanäyte tarvittiin juurituppea myöten, nykyään vähempikin riittää.
– Aiemmin ei voitu kuvitellakaan, että näistä luista olisi voitu ottaa näytteitä, Hemmann kertoo.
Suomenhevosen kansallinen kertomus syynissä
Suomenhevosen tutkimiseen liittyy monta näkökulmaa.
Se on hevosrotuna ainoaa laatuaan, sillä toista yhtä monipuolisessa käytössä ollutta on vaikeaa keksiä. Se on ollut tärkeä työssä, mutta myös kyvykäs raveissa.
Kirkinen pitää kiehtovana sitä, selviääkö geenitutkimuksessa, miten hyvin suomenhevoseen liitettävä ”kansallinen tarina” sopii.
Suomenhevonen on nimeään myöten kansallisromanttinen rotu ja siihen kytkeytyy paljon kansallista ylpeyttä. Rotua on pidetty muun muassa nöyränä ja periksiantamattomana.
– Tutkimuksen avulla on mahdollista selvittää myös sitä, millaisia ominaisuuksia suomenhevosilla on ollut, Kirkinen kertoo.
Suomenhevosia on jäljellä enää vain murto-osa rodun huippuvuosista. 1900-luvun alkupuolella suomenhevosia oli arviolta 400 000 yksilöä, 1970-luvulle tultaessa enää 12 000. Tänä päivänä niitä arvioidaan olevan noin 20 000.
1970-luvulla rajusti pienentyneeseen kantaan havahduttiin ja suomenhevosista alettiin tallentaa muun muassa verinäytteitä. Ennen 1950-lukua syntyneistä suomenhevosista ei juuri ole dataa.
Siihen tutkijat haluavat tehdä muutoksen.
– Haluamme koota merkittävän biologisen lähdemateriaalin tutkijoiden käyttöön ja löytää sopivan instanssin taltioimaan domestikoituneiden eläinten perimää, Kirkinen kertoo.
Tutkimuksella saadaan vastauksia siihenkin, millaista valintaa ihminen on tehnyt suomenhevosen jalostamisessa.
Samalla selviää niin sanotun ravigeenin esiintymistä. Ravigeeni havaittiin Murto-legendan jälkeläisessä Eri-Aaronissa, mutta nyt saadaan selville, kantoiko geenimutaatiota myös Murto.
Pirtuhevosen leukaluu paketissa
Tähän mennessä tutkijoille on lähetetty jo noin 200 näytettä eri puolilta Suomea.
Tyypillisimmät paketit sisältävät suomenhevosten jouhia, joita on aiemmin käytetty vaikkapa köysissä tai askarreltu leikkinukkejen hiuksiksi. On myös hampaita ja jopa kokonainen leukaluu, joka on osa suomalaista historiaa.
Se kuului Lapukka-nimiselle suomenhevoselle, joka niitti aikoinaan mainetta niin sanottuna pirtuhevosena ja kieltolain aikaisena ”pakoautona”.
Lapukka oli luonnollisesti oiva työhevonen, mutta nopeutensa ansiosta se kaupattiin avuksi väkiviinan salavalmistukseen. Kun poliisi yllätti, Lapukalla päästiin poliisin hevosia lujempaa pakoon. Se myös jaksoi kuljettaa kuormia nopeampaa kuin poliisit osasivat ennakoida.
Sittemmin Lapukka päätyi raviradoille. Nykyään Lapukka on läsnä perimän kautta suomenhevosissa, sillä Lapukka sai runsaasti jälkeläisiä.
Lapukan leukaperät löytyivät, kun hevoselle oltiin pystyttämässä muistomerkkiä Nivalan raviradalle. Luut tulivat kaivuutöissä esiin, mutta leukaperiä lukuun ottamatta ne jätettiin sijoilleen. Nyt ne ovat tieteen apuna.
Tutkimus kiinnostaa hevospiirejä
Tutkimus on saanut hevospiirit liikkeelle.
Vanhojen suomenhevosten hautapaikkojen selvittäminen on hankalaa, ellei leposijasta ole jätetty selvää merkintää. Tutkijakaksikko kiittää ja ylistää Ypäjän hevosopiston Päivi Lainetta, joka on salapoliisityöllään auttanut tutkijat oikeille teille.
Hemmann ja Kirkinen toivovat vielä yhteydenottoja ihmisiltä, joilta voisi löytyä esimerkiksi ullakolta tai jäämistöistä ennen vuotta 1950 syntyneiden suomenhevosien hampaita, luita, jouhia, taljoja, tai tietoa hevosten hautapaikoista.
– Tässä kisataan aikaa vastaan, sillä ne, joilla tietoa on, alkavat olla iäkkäitä. On mahdollista, että jälkipolvet löytävät näitä käydessään läpi jäämistöjä ja saattavat heittää pois ihmetellessään, että miksi ihmeessä on säilötty tällaisia, Kirkinen kertoo.
Onko sinulla viimeistään 1950-luvulla syntyneen suomenhevosen jouhia, karvoja, hampaita tai luita? Tai tietoja hautapaikoista? Tiedot voi lähettää tutkijoille sähköpostitse karin.hemmann@helsinki.fi ja tuija.kirkinen@helsinki.fi
